Paroc

Palo- ja äänikirja paloturvallisen rakentamisen edistämiseksi

Lehdistötiedote   •   Kesä 09, 2015 16:55 EEST

Parocin Palo- ja äänikirja on helppokäyttöinen käsikirja rakentamisen parissa toimiville asiantuntijoille. Kirjaan on koottu paloturvallisia rakenneratkaisuja, jotka samalla parantavat tilojen akustista laatua. Tiukentuneet energiatehokkuusvaatimukset ovat tuoneet rakennusten paloturvallisuudelle uusia haasteita, jotka on kohdattava jo suunnittelupöydällä.

Toive kirjan julkaisemisesta on tullut suunnittelijoilta ja oppilaitoksilta. "Partekin käsikirjasarja on ollut tunnettu jo kolmekymmentä vuotta ja löytyy yhä monen suunnittelijan hyllystä. Nyt paloturvalliset ja ääniteknisesti toimivat Paroc-ratkaisut on saatu tuoreisiin kansiin uusitun Palo- ja äänikirjan myötä", Parocin kehityspäällikkö Susanna Tykkä-Vedder kertoo.

Kirja keskittyy rakenneratkaisujen paloturvallisuuteen ja ääniteknisiin ominaisuuksiin. Rakenteiden toimivuuden varmistamiseksi Paroc on tehnyt palotestejä ja akustisia laskelmia, joista saatu tieto on koottu kirjaan. Kirjan on toimittanut Pekka Haikonen.

Paloturvallisuus huomioitava jo suunnitteluvaiheessa

Palavien eristeiden käyttö, eristepaksuuksien kasvu ja asuinirtaimiston määrä ovat lisänneet sekä rakennusten palokuormia että tulipalon syttymisen riskiä merkittävästi. Paloturvallisuutta voidaan parantaa ottamalla paloturvallisuuteen vaikuttavat seikat entistä paremmin huomioon rakennusten suunnittelu- ja toteutusvaiheessa esimerkiksi rakennusmateriaalivalinnoilla.

Susanna Tykkä-Vedderin mukaan rakennusten energiatehokkuutta ei pidä tavoitella paloturvallisuuden kustannuksella. ”Turvallisin tapa pitää rakennusten kiinteät palokuormat kurissa on käyttää rakennusmateriaaleja, joiden energiasisältö on mahdollisimman pieni. Irtaimiston määrään ei voida suunnittelijan pöydällä juurikaan vaikuttaa", hän sanoo. Parocin tavoitteena on kehittää rakentamisen laatua ja tarjota ratkaisuja, jotka huomioivat sekä energiatehokkuuden että paloturvallisuuden tärkeyden ja akustisen laadun.

Voit tutustua Palo- ja äänikirjaan Parocin sivuilla www.paroc.fi, josta löytyvät myös kirjassa esitellyt ratkaisut.

Paroc on Itämeren alueen johtava energiatehokkaiden lämmöneristeratkaisujen valmistaja. Toimintamme kulmakiviä ovat asiakas- ja henkilöstölähtöisyys, jatkuva innovaatio, kannattava kasvu sekä kestävä kehitys. PAROC-tuotteita ovat rakennuseristeet, tekniset eristeet, laivaeristeet, rakennuselementit ja akustointituotteet. Tuotteet valmistetaan Suomessa, Ruotsissa, Liettuassa ja Puolassa sekä Venäjällä. Myyntitoimistoja ja edustustoja on 14 maassa Euroopassa. Paroc Groupin omistaa CVC Capital Partners Ltd sekä vähemmistöomistajana Parocin henkilöstö. Liikevaihtomme vuonna 2014 oli 418 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä keskimäärin 2090. www.paroc.fi