Valtioneuvosto

Palosuojelurahaston innovaatiopalkinto Nummelan VPK:lle

Lehdistötiedote   •   Syys 25, 2010 02:13 EEST

Palosuojelurahaston vuoden 2010 Innovaatiopalkinnon sai Nummelan Seudun Vapaaehtoinen Palokunta Ry "Henkilöilmoitustaulu" -innovaatiosta. Innovaatiopalkinnon saaja julkistettiin tänään perjantaina 24.9. pelastustoimen ajankohtaisseminaarissa Jyväskylässä. Palkinnon suuruus on 9000 euroa.

Palosuojelurahaston hallitus myönsi palkinnon sekä VPK:n kehittämälle ilmoitustaululle että Nummelan VPK:n toimintatavalle, jossa on tunnistettu ongelma, innovoitu siihen toimiva ratkaisu ja tuotteistettu aikaansaatu malli. Lisäksi yhdelle innovaatioidealle myönnettiin kunniamaininta.

Nummelan VPK:n innovaatiossa on kyse sekä laitteen kehittämisestä että olemassa olevan toimintatavan viemisestä entistä tehokkaampaan ja toimivampaan suuntaan. Itsenäisesti toimiva, ylläpitoa tarvitsematon henkilöilmoitustaulu kehitettiin Nummelan VPK:n omaan tarpeeseen. Idea innovaatiosta oli noussut VPK:n kahvipöytäkeskustelussa, jossa oli heitetty ilmaan kysymys siitä "kuinka oman palokunnan lähtövalmiutta voitaisiin parantaa". Ideaa kehitti onnistuneesti eteenpäin Nummelan VPK:n nuoriso-osaston johtaja Kimmo Vaittinen.

Palkittava innovaatio auttaa pysymään sopimusten mukaisissa lähtöajoissa ja parantaa palokunnan lähtövalmiutta. Henkilöilmoitustaulu voi myös kohentaa työilmapiiriä sillä Nummelan VPK:n mukaan esimerkiksi seuraavantyyppisiä ongelmia on mahdollista välttää:

- Mä en taaskaan ehtinyt mukaanhöökiin vaikka olin 5 minuutissa asemalla, näin vaan höökin takavalot.

- Eihän me voitu jäädä odottelemaan kun ei tiedetty että olet tulossa, yksi sukeltaja olis kyllä mukaan vielä mahtunut.

Henkilöilmoitustaulu kertoo, ketkä ovat käytettävissä hälytystilanteessa. Pelastushenkilöt ilmoittautuvat tehtävään soittamalla ilmoitustaulun GSM-numeroon, jolloin merkkivalo syttyy ilmoittautuneen henkilön nimen kohdalle ilmoitustaululla. Näyttötaulun kello osoittaa normaalisti reaaliaikaa ja hälytyksen tullessa se alkaa osoittaa aikaa hälytystehtävän vastaanottamisesta.

Paloasemien henkilöilmoitustauluja on kehitetty myös muualla ja ne palvelevat kyseisten palokuntien tarpeita erittäin hyvin. Nummelan VPK on kuitenkin saanut kehitettyä idean tuotteistettuun malliin saakka ja siten myös muiden palokuntien tietoisuuteen. Henkilöilmoitustaulu on tällä hetkellä käytössä jo yli 50 sopimuspalokunnassa Etelä- ja Keski-Suomen pelastustoimen alueilla. Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksessa tuote on ollut koekäytössä johtokeskus -yksikössä koolle kutsun kuittaamiseksi.

Innovaation toivotaan innostavan palokuntia jatkuvaan oman työn kehittämiseen sekä tukevan vapaaehtoista palokuntatoimintaa houkuttelemalla mukaan uusia harrastajia, aktivoimalla mukana jo olevia ja kannustamalla toimintatapojen sekä kaluston kehittämiseen.

Palosuojelurahaston hallitus myöntää kunniamaininnan Kauko Onatsun palkintoehdotukselle Palo- ja häkävaroittimella varustettu matkapuhelin. Kunniamaininnan saanut ehdotus oli sivun mittainen, käsin ruutupaperille kirjoitettu innovaatioidea, jossa lämpöanturilla varustettu matkapuhelin varottaisi mikäli se aistisi ympäristössä lämmön nousua, savua tai häkää.

Ehdotuksessa on hyödynnetty olemassa olevaa teknologiaa turvallisuutta lisäävillä ominaisuuksilla, matkapuhelin myös kulkee helposti ihmisen mukana. Palosuojelurahaston hallituksen myöntämä 1000 euron kunniapalkinto annettiin kannustukseksi kehittelykelpoisesta ideasta, joka voi osaltaan innostaa myös muita henkilöitä ja tahojakehittämään pelastustoimea entistä turvallisempaan tulevaisuuteen.

Palosuojelurahaston Innovaatiopalkinnon tarkoituksena on kannustaa pelastusalan henkilöstöä sekä muita alasta kiinnostuneita kehittämään uusia tehokkaampia ja turvallisempia laitteita, toimintatapoja ja työmenetelmiä. Palkinto voidaan myöntää yhden tai useamman henkilön tai työryhmän kehittämälle innovaatiolle, joka on huomattavasti edistänyt mainittuja tavoitteita.

Palkinto voi olla laite, työmenetelmä, toimintatapa tai vastaava muu uusi keksintö. Palkintoehdotukset käsittelee Palosuojelurahaston nimeämä palkintoraati, joka tekee esityksen palkittavasta rahaston hallitukselle.

Lisätietoja: pääsihteeri Hanna Paakkolanvaara, 071878 8460