Panimoliitto

Panimojuomia nautitaan kesäjanoon

Lehdistötiedote   •   Kesä 10, 2014 11:13 EEST

Panimojuomien suurin sesonki on kesällä, kun juomamyyntiä edistävät lämmin sää ja monenlaiset kesän juhlat. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten kesäkuukausien juomamyynti on arviolta kolmannes koko vuoden myynnistä. Poikkeuksellisen pitkään jatkuva helle vauhdittaa yleensä enemmän virvoitusjuomien ja kivennäisvesien kuin alkoholia sisältävien juomien myyntiä.

Vuonna 2012 suomalaiset kuluttivat virvoitusjuomia arviolta 56 litraa henkilöä kohti. Kulutus on Länsi-Euroopan pienimpiä. Panimoliiton keväällä 2014 teettämän kuluttajatutkimuksen* mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta (67 %) pitää makua tärkeimpänä kriteerinä virvoitusjuomaa valitessa. Vähäkalorisuutta tärkeimpänä kriteerinä pitää lähes kuudesosa (15 %). Joka kymmenes valitsee juomansa hinnan perusteella.

Virvoitusjuomia käytetään yleisimmin janojuomana. Yli kolmannes (36 %) suomalaisista nauttii virvoitusjuomia viikoittain ja toinen kolmannes (35 %) kuukausittain. Vain joka kymmenes (11 %) juo virvoitusjuomia päivittäin. Matkatuliaisina ulkomailta, esimerkiksi Virosta virvoitusjuomia sanoo tuovansa 13 % suomalaisista.

Kivennäisvesien myyntiä vauhdittavat kesällä helteiset säät. Kesäkuumalla torjutaan nestehukkaa juomalla suoloja sisältäviä vissyjä. Suomalaiset maksavat kivennäisvesistä ylimääräistä makeisveroa samaan tapaan kuin virvoitusjuomista. Kivennäisvesiä suomalaiset joivat noin 17 litraa henkilöä kohti vuonna 2012. Määrä on vähiten Euroopassa.

Oluen asema kesän sauna- ja seurustelujuomana on vahva. Kesäkuussa olutta myydään noin kaksinkertainen määrä tammikuuhun verrattuna. 70 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että olut sopii parhaiten juuri saunajuomaksi ja 57 prosenttia sanoo nauttivansa olutta myös seurustelujuomana*. Pohjoismaisen alkoholitilaston (Nordic alcohol statistics 2007–2012) mukaan suomalainen nauttii oluensa mieluiten kolmosoluen vahvuisena (keskimäärin 4,6 til-%). Oluen kokonaiskulutus henkilöä kohti oli viime vuonna 84,4 litraa. Luku sisältää viranomaisten arvion yksityisestä matkustajatuonnista.

Siideriä nautitaan kesällä paitsi sellaisenaan myös alkumaljoina ja boolissa. Kesän helteillä maistuu myös raikas alkoholiton siideri. Suomalaiset joivat viime vuonna siideriä noin 8,8 litraa henkilöä kohti, kun mukaan lasketaan myös matkustajien tuomat juomat. Siideriä enemmän suomalaisille maistuivat long drink -juomat eli lonkerot. Niitä kulutettiin viime vuonna 10,5 litraa henkilöä kohti.

Vuonna 2013 kotimainen panimo- ja virvoitusjuomateollisuus myi juomia yhteensä 778,6 miljoonaa litraa (olutta 395,2, siideriä 30,2, long drink -juomia 38,8, virvoitusjuomia 247,5 ja kivennäisvesiä 66,8 miljoonaa litraa). Tilasto perustuu Panimo- ja virvoitusjuomateollisuus­liiton jäsenyritysten Hartwallin, Olvin, Nokian Panimon ja Sinebrychoffin kotimaanmyyntiin.

Virvoitusjuomien ja kivennäisvesien koko Suomen kattavat kulutusluvut perustuvat eurooppalaisen kattojärjestön Unesdan (Union of European Soft Drinks Association) tilastoihin.

* Taloustutkimus toteutti suomalaisten kuluttajien mietojen alkoholi- ja virvoitusjuomien osto- ja kulutuskäyttäytymistä selvittäneen tutkimuksen maaliskuussa 2014. Tutkimuksen tilaajana oli Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto. Tutkimukseen vastasi 1023 henkilöä Taloustutkimuksen Internet-paneelissa. Tutkimustulokset on painotettu vastaamaan Suomen aikuisväestöä iän, sukupuolen ja suuralueen mukaan.


Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Elina Ussa, p. 045 269 7711
Viestintäpäällikkö Outi Heikkinen, p. 050 370 8677

www.panimoliitto.fi, www.kohtuullisesti.fi, www.maljasuomelle.fi
Twitter: @panimoliitto, Facebook: www.facebook.com/panimoliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen teollisuuden edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Captol Invest Oy, Oy Hartwall Ab, Nokian Panimo Oy, Olvi Oyj, Red Bull Finland Oy, Saimaan Juomatehdas ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto toimii Elintarviketeollisuusliitto ry:n yhteydessä, ja se edustaa maamme jalostusarvoltaan neljänneksi suurinta elintarviketeollisuuden alaa.