Euroopan parlamentti

Parlamentti huolissaan Venäjän oikeuslaitoksen riippumattomuuden puutteesta

Lehdistötiedote   •   Helmi 17, 2011 21:18 EET

Täysistunto

Venäjän oikeuslaitoksen politisoituminen ja sen itsenäisyyden puute ovat parlamentin keskeisiä huolenaiheita päätöslauselmassa, joka hyväksyttiin torstaina 17. helmikuuta. Parlamentin mukaan ongelmat näkyvät esimerkiksi Jukosin entisen pääjohtajan Mihail Hodorkovskin kyseenalaisessa tuomiossa sekä ihmisoikeusloukkauksissa, joihin kuuluu esimerkiksi rauhanomaisten mielenilmausten kieltäminen.

Parlamentti on huolestunut tiedoista, joiden mukaan oikeudenkäyntejä on aloitettu poliittisin perustein, epäoikeudenmukaisia menettelyjä on käytetty ja vakavia rikoksia, kuten tappoja ja muunlaista väkivaltaa on jätetty tutkimatta. Se kehottaa Venäjän oikeusviranomaisia toimimaan tehokkaasti, puolueettomasti ja riippumattomasti. Oikeusjärjestelmän parantaminen olisi linjassa presidentti Medvedevin oikeudenmukaisuudesta ja avoimuudesta antamien lupausten kanssa. Nämä periaatteet sisältyvät myös EU:n modernisaatiokumppanuuteen Venäjän kanssa.


Korkean profiilin tapausten tehokkaampi tutkiminen


Päätöslauselmassa parlamentti ilmaisee vakavan huolensa Mihail Hodorkovskin ja Platon Lebedevin toisessa oikeudenkäynnissä saamien tuomioiden johdosta. Se vaatii riippumatonta oikeudellista tutkintaa valitusprosessien yhteydessä.


Parlamentti vaatii Venäjää myös teettämään tutkinnan Saharov-mielipiteenvapauspalkinnon saanutta Oleg Orlovia vastaan nostetuista syytteistä ja meneillään olevasta oikeudenkäynnistä. Se muistuttaa, että kolmen toimittajan Anna Politkovskajan, Natalia Estemirovan ja Anastasia Barburovan murhia sekä asianajaja Sergei Magnitskin kuolemaa ei ole tutkittu tehokkaasti. 


Poliittista tilaa oppositiolle


Merkittävä osa ihmisoikeusloukkauksista Venäjällä liittyy kokoontumisvapauteen. Parlamentti tuomitsee Venäjän perustuslain 31 pykälään liittyvien rauhanomaisten mielenosoitusten hajottamisen sekä opposition toistuvat pidätykset. Esimerkiksi entinen pääministeri Boris Nemtsov ja noin 70 muuta ihmistä pidätettiin opposition mielenosoituksessa Moskovassa 31. joulukuuta 2010.


Yhteistyövälineiden tarkistaminen


Parlamentti korostaa demokratia-, oikeusvaltio-, ihmisoikeus- ja perusvapausnäkökohtien merkitystä EU:n ja Venäjän kumppanuus- ja yhteistyösopimuksessa, josta neuvotellaan parhaillaan. Toinen kahdenvälinen työkalu, jonka käyttöä pitäisi tehostaa, on puolen vuoden välein järjestettävä EU:n ja Venäjän viranomaisten välinen ihmisoikeusvuoropuhelu. Toistaiseksi se ei kuitenkaan ole parantanut ihmisoikeustilannetta Venäjällä eikä käytännössä helpottanut ihmisoikeuspuolustajien asemaa.


Päätöslauselma hyväksyttiin käsiäänestyksellä.

 REF. : 20110216IPR13771