Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Savon ELY-keskus myönsi valtionavustuksia Itä-Suomen yleisille kirjastoille yhtensä 95 000 euroa

Lehdistötiedote   •   Kesä 15, 2011 17:18 EEST

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on myöntänyt Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon kirjastoille kehittämisavustuksia yhteensä 95 000 euroa. Avustusta myönnettiin 23 hankkeelle. Avustushakemuksia toimitettiin ELY-keskukselle 28 kappaletta, ja avustusta haettiin yhteensä 230 262 euroa.

Kehittämisavustusten ensisijaisena käyttötarkoituksena oli lasten ja nuorten kirjastotoiminnan kehittäminen ja lukemisharrastuksen edistäminen. Tärkeinä pidettiin myös kirjastojen mediakasvatushankkeita, alueellisen yhteistyön lisäämiseen tähtääviä hankkeita sekä hankkeita, joilla edistetään eri asiakasryhmien palvelujen kehittämistä, esimerkiksi ikäihmisten kirjastopalveluja. Avustusta myönnettiin myös muihin alueellisesti merkittäviin hankkeisiin.   

Avustusta myönnettiin Itä-Suomessa seuraavasti:

Etelä-Savo

  • JJR-kirjasto (Joroinen, Juva, Rantasalmi): Kirjoita postikorttiin, kirjavinkkejä aikuisilta aikuisille, 3 000 euroa
  • Kangasniemen kunnankirjasto: Tarinat elämään ja kotiseutu kukoistamaan, 5 000 euroa
  • Mikkelin kaupunginkirjasto – Etelä-Savon maakuntakirjasto: Seututiimeistä potkua työhön, 10 000 euroa
  • Mäntyharjun kunnankirjasto: Lukemisen lumoa eskareille ja pienemmillekin, 4 000 euroa

Etelä-Savo yhteensä 22 000 euroa

Pohjois-Karjala

  • Ilomantsin kunnankirjasto: Lukutoukan diplomi, 2 000 euroa
  • Joensuun seutukirjasto – Pohjois-Karjalan maakuntakirjasto: Kulttuurin kätköt, 9 000 euroa
  • Joensuun seutukirjasto – Pohjois-Karjalan maakuntakirjasto: Kirjasto tutuksi pelaamalla, 8 000 euroa
  • Joensuun seutukirjasto – Pohjois-Karjalan maakuntakirjasto: Itä-Suomen kirjastojen laatutyön kartoitus (Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon kirjastojen yhteishanke), 10 000 euroa
  • Juuan kunnankirjasto: Laatua lapsille, 3 000 euroa
  • Nurmeksen kaupunginkirjasto: Eväitä ja elämyksiä, Nurmeksen nuoret kirjastoon ja lukemaan, 6 000 euroa
  • Tohmajärven kunnankirjasto: Mielikuvitus lentoon, 3 000 euroa

Pohjois-Karjala yhteensä 41 000 euroa

Pohjois-Savo

  • Juankosken kaupunginkirjasto: Sanataidetyöpaja yläkoululaisille ja tiedonhallintataitojen opetuksen ohjaus Koillis-Savon kirjastojen työntekijöille, 1 200 euroa
  • Kaavin kunnankirjasto: Kaavin alakoulujen lukemisharrastuksen edistäminen, 1 000 euroa
  • Keiteleen kunnankirjasto: Koko koulu lukee, 3 400 euroa
  • Kiuruveden kaupunginkirjasto: Kirjavinkkausta koululuokille, 800 euroa
  • Kuopion kaupunginkirjasto: Asiakaspalvelun kehittäminen Pohjois-Savon kirjastoissa, 4 500 euroa
  • Lapinlahden kunnankirjasto: Vertaisvinkkarit, 7 000 euroa
  • Nilsiän kaupunginkirjasto: Sanataidetyöpaja yläkoulun oppilaille, 1 200 euroa
  • Rautalammin kunnankirjasto: Kirjailijavierailuja ja vinkkausta lapsille, nuorille ja ikäihmisille, 900 euroa
  • Siilinjärven kunnankirjasto: Peliviidakon lait, 700 euroa
  • Siilinjärven kunnankirjasto: Kauhua, keijuja ja glamouria yläkouluun, 800 euroa
  • Varkauden kaupunginkirjasto: Mediakeidas, käsikirjastotilan muuttaminen nuorisopainotteiseksi monitoimitilaksi, 8 000 euroa
  • Vieremän kunnankirjasto: Kirjallisuutta ja mediakasvatusta draaman keinoin, 2 500 euroa

Pohjois-Savo yhteensä 32 000 euroa

 

Lisätietoja:
sivistystoimentarkastaja Eeva Hiltunen, p. 040 724 1299, eeva.hiltunen(at)ely-keskus.fi