Philips

Pohjoismaiden ensimmäinen Philipsin koko vartalon PET/MR-kuvantamisjärjestelmä on otettu käyttöön Turussa

Lehdistötiedote   •   Maalis 01, 2012 10:30 EET

Näe mitä ei koskaan ennen ole nähty

Turun yliopistollinen keskussairaala on ensimmäinen pohjoismainen keskus, jossa on koko vartalon positroniemissiotomografia/magneettiresonanssi (PET/MR) -kuvantamisjärjestelmä. Uusi järjestelmä auttaa lääkäreitä ja tutkijoita soveltamaan aivan uutta yksilökohtaista lääketiedettä ja hoitoja onkologiassa, kardiologiassa ja neurologiassa. Tämän alustan avulla lääkärit ja tutkijat voivat saavuttaa kuvantamisessa uusia mahdollisuuksia. Nyt on mahdollista nähdä se, mitä ei koskaan ennen ole nähty.

Kliiniset tapaukset ovat jo osoittaneet, miten hyödyllistä on asettaa PET-kuvat MR-kuvien päälle eri elinten anomalioiden havaitsemiseksi. Tämä ei aikaisemmin ollut mahdollista, koska nämä kaksi tutkimusta suoritettiin eri aikoina, eri olosuhteissa ja eri potilastilanteissa. Sen lisäksi, että järjestelmää voidaan käyttää edistyneenä tutkimusvälineenä kliinisten näkökulmien laajentamiseen, sitä voidaan myös käyttää kliinisissä ympäristöissä potilaan koko hoitoprosessissa anomalian havaitsemisesta tai diagnoosista pitkäaikaiseen sairauden hallintaan.

Tutkimusten mukaan erittäin luotettavien PET- ja MR-kuvantamisten yhdistäminen takaa laadukkaat diagnoosikuvat.

– Ingenuity TF PET/MR -järjestelmästä on varmasti hyötyä lääkäreille. Se tuottaa yksityiskohtaisia anatomisia kuvia ja kontrastikuvia, kun funktionaaliset MR-kuvat yhdistetään PET-kuvilla saatuihin metabolismitietoihin. Etenkin onkologiassa, mutta myös neurologiassa ja kardiologiassa, tämä edistynyt kuvantamisväline tarjoaa meille ainutlaatuisia uusia mahdollisuuksia, kertoo Turun yliopistollisen keskussairaalan PET-keskuksen johtaja ja professori Juhani Knuuti.

Ingenuity TF PET/MR -järjestelmässä on Philipsin patentoima Time-of-Flight (TOF) -tekniikka ja PET-skannereille tarkoitettu Astonish TF -tekniikka, jonka tarkoituksena on parantaa kuvanlaatua vähentämällä kohinaa ja lisäämällä herkkyyttä.

– Terveydenhuollossa on kyse aina ihmisistä, potilaista ja hoidon tarjoajista. Pyrimme parantamaan ihmisten elämää mielekkäällä innovaatiolla. Tämä innovaatio, Ingenuity TF PET/MR -järjestelmä, auttaa lääkäreitä ja tutkijoita vastaamaan ihmisten terveyttä koskeviin kaikkein haastavimpiin nykyisiin kysymyksiin. Meille on suuri kunnia, että Turun yliopistollinen keskussairaala on katsonut meidät luottamuksen arvoiseksi ja ottanut meidät mukaan tähän projektiin, sanoo Philips Healthcare Nordicin myynti- ja markkinointipäällikkö Gerald Poetzsch.

Avajaisseremonia pidettiin Turun yliopistollisen keskussairaalan PET-keskuksessa 29. helmikuuta. Tänään 1. maaliskuuta PET-keskuksessa järjestettiin ainutlaatuinen symposiumi, johon oli kutsuttu maailmankuuluja lääketieteellisen kuvantamisen asiantuntijoita. Lääketieteelliset asiantuntijat esittelivät kokemuksia ja tapauksia, joissa on käytetty PET-/MRI-kuvien yhdistelmää. Teemoja olivat seuraavat: ”Functional imaging of the human epileptic brain” (epilepsiaa sairastavan henkilön aivojen funktionaalinen kuvantaminen), ”PET/MR in oncology: a year with the Ingenuity TF PET/MR” (PET/MR onkologiassa: vuosi Ingenuity TF PET/MR -järjestelmän parissa”, ”Cardiovascular PET/MRI” (PET/MRI sydän- ja verisuonitautien hoidossa) ja ”What inspires Innovation in PET/MR” (PET/MR:n innovaation lähteet).

Lisätietoja, lisämateriaalia ja kuvia on osoitteessa
http://www.dealersupport.se/imagebank4/products/id/189
http://www.healthcare.philips.com/us_en/about/events/rsna/main_menu.html#25

Median yhteyshenkilöt:
Käthryn Cars
Philips Corporate Communications Nordic
Puh.: +46 (0) 708 32 20 22
Sähköposti: kathryn.cars@philips.com

Royal Philips Electronics

Royal Philips Electronics (Alankomaat) (NYSE: PHG, AEX: PHI) on kansainvälinen terveydenhuolto- ja hyvinvointiratkaisujen tarjoaja, joka keskittyy parantamaan ihmisten jokapäiväistä hyvinvointia ajankohtaisten innovaatioiden avulla. Maailman johtavana terveydenhuolto-, valaistus- ja lifestyle-ratkaisujen tarjoajana Philips yhdistää tuotteissaan teknologian ja muotoilun asiakaslähtöisesti sekä toimii tavaramerkkilupauksensa ”sense and simplicity” mukaisesti. Pääkonttori sijaitsee Alankomaissa, ja Philipsillä on 122 000 työntekijää yhteensä yli 100 maassa. Vuonna 2011 yritys saavutti 22,6 miljardin euron liikevaihdon ja se on markkinajohtaja niin lääketieteellisen sydän, akuutti- ja kotihoitolaitteiston kuin energiatehokkaiden valaistusratkaisujen ja lifestyle- ja hyvinvointituotteidenkin alalla. Tämän lisäksi Philips on vahvassa johtavassa asemassa taulutelevisioiden, miesten parranajo- ja karvanpoistotuotteiden, kannettavien ääni- ja videotuotteiden sekä hammashoitotuotteiden tarjoajana.