Kinnarps Oy

Pohjoismaiden suurin toimistokalustaja - nyt Euroopan kärjessä

Lehdistötiedote   •   Loka 10, 2012 15:10 EEST

Työympäristön kalustaja ja asiantuntija Kinnarps on kasvattanut etumatkaansa eurooppalaisiin kilpailijoihin nähden toimistokalusteiden osalta.

Tämä ilmenee FEMB:n (Fédération Européenne du Mobilier de Bureau) äskettäin julkaisemista tilastotiedoista. Yhtiö sijoittui ensimmäiselle sijalle Euroopan 100 parhaan toimistokalusteyhtiön luettelossa syyskuussa 2012. Ensimmäinen sija on selkeä merkki siitä, että konsernissa tehdyt suuret parannukset ovat olleet hyödyllisiä.

- Kalusteala on erittäin haastava, eivätkä epämääräiset talousnäkymät ainakaan helpota tilannetta, toteaa CEO Per-Arne Andersson Kinnarps Ab:lta.

Per-Arne Andersson on kuitenkin valmis myöntämään, että kansainvälinen huippusijoitus ei vielä takaa loistavaa taloudellista tulosta.

- Vaikka olemme onnistuneet myynnissä hyvin, on otettava huomioon, että viimeisten 12 kuukauden aikana olemme käyttäneet paljon varoja konsernin kehittämiseen. Mielestäni on kuitenkin lupaavaa, että olemme onnistuneet nykyisissä talousolosuhteissa näin hyvin. Kinnarpsilla on toimipisteitä noin 40 maassa ja kaikki työntekijämme ovat auttaneet tämän tuloksen saavuttamisessa. Edellisen vuoden aikana olemme käyneet hedelmällisiä keskusteluja työntekijöidemme kanssa ja olemme työskennelleet yhdessä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Kaikille on ilmeistä, että konsernissa on tapahtunut lyhyessä ajassa paljon. Olen kuitenkin varma, että Kinnarps on nyt valmiimpi kohtaamaan tulevaisuuden haasteet kuin koskaan ennen, Andersson summaa.

Suomen Kinnarps Oy:n toimitusjohtajan Henrik Slotten mukaan kehitys Suomessa seuraa samaa linjaa kuin konsernitasolla.

- Yrityksessämme on positiivinen vire. Juuri päättynyt tilikausi näyttää 29% kasvua viime vuodesta, Slotte sanoo.

Lue lisää aiheesta: www.femb.org

Lisätietoja Kinnarps-konsernista:
Gunilla Forsberg
Corporate Communication & PR Manager
Kinnarps AB SE- 521 88 Kinnarp
Suora puhelin: + 46 515 380 72
Sähköposti: gunilla.forsberg(a)kinnarps.se

Lisätietoja Kinnarps Oy:stä:
Liselott Bergholm-Slotte
Markkinointipäällilkkö
Kinnarps Oy
puh. 0207 561 200 
Sähköposti: liselott.bergholm-slotte(at)kinnarps.fi

KINNARPS-konserni
Kinnarps tarjoaa innovatiivisia ja inspiroivia kokonaisratkaisuja työympäristöihin. Koska Kinnarps hallitsee itse koko ketjua raaka-aineista ja tuotannosta aina jakeluun ja asennukseen asti, yhtiö voi tarjota laadukkaita tuotteita ja konsepteja, joiden ympäristövaikutus on vähäinen. Kinnarpsin laaja tuotevalikoima on suunniteltu julkisiin ympäristöihin, ja sen painopisteitä ovat toimistot, koulut sekä hoiva- ja huolenpitoala. Kinnarpsin tuotekehitysosasto toimii yhteistyössä kansainvälisesti tunnettujen suunnittelijoiden kanssa ja Kinnarpsin tuotteet ovat voittaneet useita design-palkintoja. Kinnarpsin merkki-portfolioon sisältyvät Kinnarps-, drabert- ja MARTINSTOLL-tuotemerkit. Lisäksi Kinnarps tarjoaa laajan täydentävien tuotteiden valikoiman, osin sisaryhtiöiltään Materialta, Skandiformilta ja NC:ltä ja osin lukuisilta kumppaneilta. Kinnarpsilla on toimipisteitä noin 40 maassa. Yhtiön palveluksessa on noin 2 700 työtekijää ja sen liikevaihto 2010/2011 oli yhteensä 4,2 miljardia Ruotsin kruunua. Konserni toimii edistyksellisesti ja sitoutuneesti ympäristön parantamiseksi ja on johtavien ympäristösertifiointivaatimusten mukainen. Kinnarpsilla on myös ISO 9001- ja 14001-sertifikaatit.

KINNARPS OY
Kinnarps Oy on suomalainen perheyhtiö, joka toimittaa sisustamisen kokonaisratkaisuja toimisto- ja julkitiloihin. Kinnarps Oy:n liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 50 henkilöä. Yhtiö on Perheyritysten liiton sekä Suomen Yrittäjien jäsen ja on toiminut Suomessa vuodesta 1990.