Intera Equity Partners Oy

Pohjoismaiselle marja- ja riistalihayhtiölle haetaan kansainvälistä kasvua Intera ostaa Polarican enemmistöosuuden

Lehdistötiedote   •   Loka 08, 2010 10:06 EEST

Suomalainen pääomasijoitusyhtiö Intera ostaa enemmistöosuuden ruotsalaisen marja- ja riistatuottajan Polarican osakkeista. Samalla Hartwall Capital tulee vähemmistöosakkaaksi. Uusien omistajien tavoitteena on luoda yhdessä nykyisen johdon kanssa johtava kansainvälinen marja-, sieni- ja riistalihakonserni, jonka kotipaikka on Haaparannassa.

Myyjinä ovat yhtiön perustaja Allan Lehto, jolle jää kaupan jälkeen merkittävä vähemmistöosuus, sekä Sjätte AP ‑rahasto, joka myy omistuksensa. Rahastosta tulee kaupan jälkeen yhtiön epäsuora omistaja Interan rahastojen kautta.

Yhtiön liikevaihto on tällä hetkellä noin 750 miljoonaa kruunua, ja se on Euroopan johtava luonnosta saatavien marja-, sieni- ja riistatuotteiden toimittaja. Polarican pääkonttori sijaitsee Haaparannassa, ja yhtiöllä on marjajalostetehtaita Ruotsissa, Suomessa ja Puolassa.

– Olen tehnyt töitä Polarican rakentamiseksi lähes neljäkymmentä vuotta, joten olen valinnut elämäntyöni jatkajat erittäin huolellisesti. Olen hyvin innostunut uusien omistajien ja johdon tavoitteista kehittää Polaricaa menestyväksi globaaliksi yhtiöksi, sanoo Polarican 71-vuotias perustaja Allan Lehto.

– Polaricaa kehitetään edelleen siten, että yhtiön brändi takaa laadukkaat raaka-aineet, jotka vastaavat kuluttajien odotuksia terveellisistä, ekologisista ja vastuullisesti tuotetuista tuotteista. Uskomme tämän onnistuvan yhdessä nykyisen johdon ja Hartwall Capitalin kanssa, sanoo Intera Equity Partners Oy:n osakas ja Polarica AB:n uusi hallituksen jäsen Martin Grotenfelt.

– Täällä Haaparannassa meillä on sekä osaamista että luonnonvaroja, joita tarvitaan kansainvälisen menestyksen luomiseksi. Aikaisemmin muu Eurooppa on joutunut matkustamaan tänne nauttimaan herkullisista tuotteistamme. Uusien omistajien avulla alkaa kansainvälinen laajentuminen, jonka kautta pohjoismaista kulttuuri- ja ruokaperinnettä voidaan viedä maailmalle, sanoo Polarican toimitusjohtaja Tommy Innala.

– Uudet pääomistajat Intera ja Hartwall Capital tuovat tärkeää osaamista. Nyt Polarica voi ottaa seuraavan askeleen tullakseen entistä kuluttajakeskeisemmäksi yhtiöksi, jolla on merkittäviä kansainvälisiä tavoitteita. Siksi Sjätte AP ‑rahaston sitoumus yhtiöön säilyy, kuitenkin nyt epäsuorana omistajana Interan rahaston merkittävän omistusosuuden kautta, sanoo Sjätte AP ‑rahaston vt toimitusjohtaja Adam F. Laurén.

Tähän asti perustaja Allan Lehto perheineen on omistanut Polaricasta 80 prosenttia, Sjätte AP ‑rahasto 15 prosenttia ja toimitusjohtaja Tommy Innala 5 prosenttia. Uudessa omistusrakenteessa Intera omistaa yhtiöstä runsaat 50 prosenttia, Hartwall Capital 20 prosenttia, Lehto perheineen 18 prosenttia ja Tommy Innala 5 prosenttia. Muulle johdolle ja hallituksen jäsenille tarjotaan lisäksi mahdollisuutta ostaa yhtiön osakkeita.

Lisätietoja:

Tommy Innala, Polarican toimitusjohtaja, +46 70 624 7082

Martin Grotenfelt, osakas, Intera Equity Partners, +358 50 2145

Thomas v. Hertzen, Hartwall Capitalin toimitusjohtaja, +358 40 553 2332

 

Tietoja Polaricasta
Polarica on perustettu vuonna 1972 ja se on nykyään Euroopan johtava luonnosta saatavien ja viljeltyjen marjojen sekä riistan, kuten poron ja hirven, tuottaja. Asiakaskuntaan kuuluu elintarviketeollisuus, suurkeittiöt ja ravintolatukkukauppiaat, vähittäiskauppa sekä lääketeollisuus.

Tietoja Interasta
Intera on suomalainen pääomasijoittaja, joka sijoittaa suomalaisiin ja pohjoismaisiin keskisuuriin, liikevaihdoltaan 10–100 miljoonan euron yrityksiin, joilla on kasvupotentiaalia ja jotka tarvitsevat lisäresursseja kasvun saavuttamisessa. Interan ensimmäinen rahasto, Intera Fund I, on kooltaan 125 miljoonaa euroa. Rahaston sijoittajat ovat johtavia pohjoismaisia institutionaalisia sijoittajia.

Tietoja Hartwall Capitalista
Hartwallin yritys perustettiin vuonna 1836, kun Victor Hartwall perusti Pohjoismaiden ensimmäisen kivennäisvesitehtaan Helsinkiin. Vuodesta 2008 lähtien Hartwallin perhe on jatkanut liiketoimintansa aikaisemmin perustetun Hartwall Capitalin puitteissa. Hartwall Capitalin toiminta perustuu pitkäjänteiseen ja aktiiviseen omistukseen varsinkin suomalaisessa sekä myös pohjoismaisessa elinkeinoelämässä.