Valtioneuvosto

Porthaniassa puhutaan Suomen toimista Afganistanissa

Lehdistötiedote   •   Syys 29, 2010 16:25 EEST

Ulkoasiaministeriön Eurooppatiedotus järjestää yhteistyössä puolustusministeriön kanssa avoimen keskustelutilaisuuden "Miksi Suomi on Afganistanissa?". Tilaisuus pidetään torstaina 30. syyskuuta klo 18-19.30 Helsingin yliopiston Porthaniassa, sali 2, Yliopistonkatu 3.

Keskustelutilaisuuden avaa puolustusministeri Jyri Häkämies. Muita puhujia ovat Amerikan ja Aasian osaston päällikkö Elina Kalkku ulkoasiainministeriöstä ja Vuoden pakolaisnainen Nasima Razmyar.

Tilaisuus on osa sarjaa, jossa käsitellään kansainvälisen yhteisön toimintaa Afganistanissa. Kierroksen tavoitteena on kertoa Suomen toiminnasta Afganistanissa siviilikriisinhallinnan, sotilaallisen kriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön alueilla. Vastaavat tilaisuudet on pidetty Mikkelissä 6.9. ja 20.9. Vaasassa. Tämän vuoden viimeinen tilaisuus pidetään Turussa 15. marraskuuta.

Porthanian aulassa on esillä valokuvanäyttely "Ajaton Afganistan" 27.9.-8.10.2010. Kuvat on ottanut Sam Karvonen, joka työskenteli Suomen Kabulin suurlähetystön kehitysyhteistyön erityisasiantuntijana vuosina 2007-2009.

Suomen toiminta Afganistanissa

Suomi on mukana Afganistanissa kansainvälisen yhteisön aktiivisena jäsenenä. Toiminta perustuu tiiviiseen yhteistyöhön Afganistanin hallituksen, paikallisviranomaisten ja paikallisen väestön kanssa. Suomi tukee Afganistania kokonaisvaltaisesti kehitysyhteistyön sekä sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan keinoin. Vuoden 2002 jälkeen Afganistan on ollut Suomen kehitysyhteistyön merkittävä kohde. Vuonna 2010 Suomi ohjaa Afganistaniin kehitysapua noin 20 miljoonaa euroa.

EU:n toiminnan kulmakivi Afganistanissa on siviilikriisinhallintaoperaatio EUPOL Afghanistan, jonka tavoitteena on vahvistaa maan poliisi- ja oikeusvaltiosektoria. Suomi on EUPOL:in toiseksi suurin osallistuja noin 30 asiantuntijan voimin. Operaation päällikkönä aloitti heinäkuussa prikaatikenraali Jukka Savolainen rajavartiolaitoksesta.

Suomalaisen kriisinhallintajoukon rauhanturvaajien määrää Afganistanissa kohoaa 195 rauhanturvaajaan ensi maaliskuuhun mennessä, kun organisaatioon tehdään muutoksia osana ruotsalaisten johtamaa alueellista jälleenrakennusosastoa Pohjois-Afganistanissa. Partiointi- ja vartiointitehtävien lisäksi ISAF-joukot suorittavat yhteisoperaatioita Afganistanin armeijan sekä poliisin kanssa. Tämän lisäksi suomalaisista noin 30 rauhanturvaajaa toimii Afganistanin armeijan mentorointitehtävissä eli he opastavat armeijan komentajia ja johtohenkilöitä heidän tehtävissään.

 

Lisätietoja: Eurooppatiedotuksen päällikkö Marja Aspelund, puh. 09 160 55813 ja puolustusministeriön viestintäjohtaja Jyrki Iivonen, puh. 09 160 88200 tai 050 568 0553.