Taidetehdas - Konstfabriken

Porvoon uusi taidetehdas ylitti kaikki kävijäennusteet

Lehdistötiedote   •   Loka 11, 2012 09:31 EEST

Toukokuussa ovensa avannut kulttuuri- ja kongressikeskus Taidetehdas on aloittanut toimintansa ryminällä. Taidetehtaan arvioitiin lisäävän Porvoon matkailijamäärää 100 000 käynnillä vuodessa. Viidessä kuukaudessa tavoite ei pelkästään täyttynyt, vaan kaksinkertaistui.

Taidetehdas on luvuista päätellen kulttuurikaupunkina tunnetun Porvoon uusi vetonaula. Taidetehtaalla on viidessä kuukaudessa vieraillut 261 726 kävijää, mikä on yli puolet enemmän kuin keväällä asetettu vuositavoite. Kävijämäärään sisältyy tapahtuma-, näyttely-, konsertti- ja kokousvieraat sekä ravintoloiden, kahviloiden, kauppakujan liikkeiden sekä elokuvateatterin asiakkaat toukokuusta syyskuuhun.

”Näin upea tulos kertoo siitä, että Uudellemaalle kaivattiin kaltaistamme paikkaa, jossa viettää laadukasta vapaa-aikaa ja järjestää kokouksia ja seminaareja. Taidetehdas on rohkea veto Porvoon kaupungilta ja upea lisä koko maan kulttuuritarjontaan”, toteaa Taidetehtaan toimitusjohtaja Susanne Dahlqvist.

Sata vuotta vanhaan tehdaskiinteistöön rakennetussa kulttuuri- ja kongressikeskuksessa on iso konserttisali, kokous- ja näyttelytiloja, kahviloita ja ravintoloita, tanssikoulu, taiteilijoiden työhuoneita, taiteilijaresidenssi, Kauppakuja sekä Suomen nykyaikaisin elokuvateatteri. Kokonaisen korttelin kattavalla uudella alueella Porvoonjoen länsirannalla on myös ammattikorkeakoulun kampus ja asuinrakennuksia sekä tontti uutta hotellia varten.

Taidetehdas lähentää kulttuuria ja yritysmaailmaa

Yrityksille räätälöidyt, luovalla oheisohjelmalla maustetut kokouspaketit ovat olleet niin suosittuja, että Taidetehtaan kokoustilat ovat täyttyneet kuukausiksi eteenpäin.

”Tehtävämme on lähentää kulttuuria ja yritysmaailmaa sekä madaltaa kulttuurin kuluttamisen kynnystä. Taidetehtaan ovet ovat auki ympäri vuoden viikon jokaisena päivänä. Tänne voi tulla säätä pakoon nauttimaan erilaisista kulttuurielämyksistä tai vaikka läppäri kainalossa etätyöpäivää viettämään”, Dahlqvist kertoo.

Taidetehdas on aikaisemmin tullut tunnetuksi ”vanhana Fiskarsin tehtaana”, jossa järjestetään vuosittainen Avanti! -suvisoitto. Avanti! esiintyy tänä vuonna ensimmäistä kertaa nimikkosalissaan Taidetehtaalla myös talvikaudella. Sunnuntaina 21.10. Muinoin – äsken – nyt! -konsertissa ilmaisuvoimainen sopraano Tuuli Lindeberg ja Avantin kamarikokoonpano yhdistävät dramaattisia hulluuskohtauksia, vanhoja kiinalaisia viisauksia ja tuokiokuvia nykyajan kaupunkimiljööstä. 

Porvoon Taidetehdas on ennennäkemätön taiteen, kulttuurin, tapahtumien ja liike-elämän keskus sekä erilaisten tapahtumien keskipiste.

Konstfabriken i Borgå är ett kultur- och kongresscentrum där konst och kultur möter företagsvärlden på ett nytt sätt.

www.taidetehdas.fi