Risicum

Risicumin helppokäyttöinen ja turvallinen Joustoraha –maksupalvelu on jo yli 1200 verkkokaupassa myyntiä vauhdittamassa

Lehdistötiedote   •   Helmi 03, 2011 23:36 EET

– Suomen kaupan liiton tekemän selvityksen mukaan suomalaiset ostivat vuoden 2010 ensimmäisellä puoliskolla verkosta tuotteita ja palveluita yhteensä 4,8 miljardilla eurolla. Kotimaan osuus tästä oli hieman vajaat 4 mrd.euroa. Suomalaisten kuluttajien verkko-ostaminen on kasvanut ja kasvaa edelleen huomattavalla vauhdilla. Verkkomaksuvaihtoehdoista laskulla ja luotolla maksamisen osuus on kasvanut voimakkaasti suhteessa perinteiseen luottokorttimaksamiseen. Haluamme olla tässä kasvussa mukana tarjoten verkkokauppiaille ja kuluttajille helppokäyttöisen maksu- ja rahoitusratkaisun. Joustorahamme on nyt käytössä jo yli 1200 verkkokaupassa ja uskomme tyytyväisten asiakkaiden lisääntyvän tänä vuonna räjähdysmäisesti. Joustorahalla asiakas voi jättää luottokorttinsa lompakkoon tilatessaan tuotteen tai palvelun ja maksaa sen esimerkiksi korottomasti 14 vuorokauden kuluessa laskulla, kertoo Risicumin toimitusjohtaja Jouni Hintikka.  

Suomalaisella Joustorahalla kuluttaja voi maksaa ostoksensa joko laskulla tai luotolla hänelle sopivissa erissä. Risicumin osaaminen kulutusluottotuotteissa mahdollistaa aiempaa innovatiivisempien ja turvallisempien maksutapojen tarjoamisen sekä kehittämisen niin verkkokaupoille kuin kuluttajillekin.

Verkkokaupan asiantuntijan Smilehousen tekemän tutkimuksen mukaan kotimaiset kuluttajat haluaisivat käyttää nykyistä enemmän laskua tai osamaksua verkkokaupasta ostamansa tuotteen maksamiseen. Näiden maksutapojen käytön kasvamista hidastavana tekijänä näyttäisi olevan maksutapojen hidas yleistyminen kotimaisissa verkkokaupoissa. Syinä tähän on ollut mm. kyseisten maksutapojen epäattraktiivinen hinnoittelu verkkokauppiaan näkökulmasta, sekä toimivan ja joustavan kotimaisen palveluntarjoajan puuttuminen markkinoilta. Joustoraha korjaa nämä epäkohdat.   

– Tarjoamme verkkokauppiaille Joustoraha –palvelullamme ratkaisun, jolla maksutapahtumiin liittyvät riskit pienenevät, verkkokaupan asiakkaat saavat joustavan ja nopean maksutavan joko laskulla tai osissa maksamiseen, ja mikä parasta kauppiaan myynti sekä asiakasmäärä kasvavat ilman luottoriskiä. Verkkokauppiaalle Joustorahan tarjoaminen maksutapana on täysin ilmaista, kehitysjohtaja Hannu Kaila jatkaa. 

-  Suomen johtava verkkomaksuvälittäjä Checkout Finland Oy on valinnut Joustorahan ensimmäisenä lasku- ja osamaksutapana Checkout™ -palveluunsa. Koska Joustoraha on verkkokauppiaalle maksuton, voimme tarjota sitä suoraan peruspaketissamme ilman ylimääräisiä kustannuksia, sopimuksia tai odotusaikoja. Tämä on verkkokauppiaan kannalta huomattava etu, toteaa Checkout Finlandin hallituksen puheenjohtaja Joose Vettenranta. 

Lisätietoa:
https://www.joustoraha.fi/verkkokauppiaille

Kehitysjohtaja Hannu Kaila, Risicum Oyj, puh. 020 764 1440, etunimi.sukunimi@risicum.fi
Toimitusjohtaja Jouni Hintikka, Risicum Oyj, etunimi.sukunimi@risicum.fi.

Suomalainen Risicum Oyj on pienlainoja, kulutusluottoja ja saatavienhallintapalveluita tarjoava konserni. Risicumin joustavia rahoituspalveluita on käyttänyt jo lähes 200 000 suomalaista. Risicum on vuonna 2005 perustettu, suomalaisten yksityishenkilöiden omistama julkinen rahoitusyhtiö. Risicum on rekisteröity luotonantajarekisteriin ja sen toimintaa valvoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Lisätietoa osoitteesta www.risicum.fi.