Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Salon alueelle myönnettiin uusi taksilupa asemapaikkana Perniö

Lehdistötiedote   •   Loka 04, 2010 14:59 EEST

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt 14.9.2010 yhden uuden taksiluvan tavalliselle henkilöautolle Saloon asemapaikkana Perniö sekä muuttanut yhden taksiluvan asemapaikkaa. Uusi taksilupa ja taksiluvan asemapaikan muutos on myönnetty lääninhallituksen 26.11.2009 antaman kiintiöpäätöksen puitteissa. Salon 1.1.2009 tapahtuneen kuntaliitoksen myötä taksiliikenne on ollut murroksessa erityisesti liitoskunnissa, ja 1.7.2009 tapahtunut lakimuutos muutti jälleen tilannetta. Liitoskuntien lupamäärät on vahvistettu sellaiselle tasolle, että ne takaavat taksipalvelut myös syrjäseuduilla ja kuntakeskuksen ulkopuolisilla alueilla.

Uusi taksilupa myönnettiin liikenteensä entisessä Perniön kunnassa lopettaneen autoilijan tilalle. Lisäksi yhden tavallisen henkilöauton asemapaikkaa muutettiin entisestä Kuusjoen kunnasta Salon Muurlaan. Tämä asemapaikan muutos hyväksyttiin Muurlan kiintiössä vapaana olleen taksiluvan tilalle.

Taksiluvan myöntäminen edellyttää pääsääntöisesti taksiliikenteen yrittäjäkokeen suorittamista ja kokemusta taksinkuljettajana toimimisesta. Hakijan on lisäksi oltava vakavarainen ja hyvämaineinen.

Seuraava hakuaika Salon kaupunkiin päättyy 31.8.2011.

Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY, lupa-asiantuntija Riitta Ellä, puh. 050 4562 442