Valtioneuvosto

Sanna Palo valittu Interpolin toimeenpanevaan komiteaan

Lehdistötiedote   •   Marras 03, 2011 13:09 EET

Rikosylitarkastaja Sanna Palo on tänään 3.11. valittu Interpolin toimeenpanevan komitean jäseneksi kolmeksi vuodeksi. Palo edustaa komiteassa Euroopan aluetta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun toimeenpanevassa komiteassa on edustaja Suomesta. Päätös tehtiin Hanoissa 31.10-3.11.2011 koolla olevassa Interpolin yleiskokouksessa.

Suomea kokouksessa edustaa ministerin valtuuttamana valtuuskunnan johtajana osastopäällikkö, ylijohtaja Kauko Aaltomaa sekä poliisijohtaja Kari Rantama Poliisihallituksesta ja rikosylitarkastaja Sanna Palo Keskusrikospoliisista.

"Nimitys on merkittävää Suomen poliisin kansainväliselle toiminnalle. Toimeenpanevan komitean jäsenet voivat vaikuttaa keskeisesti Interpolin toiminnan ja kansainvälisen poliisiyhteistyön kehittämiseen", toteaa kansainvälisten asioiden johtaja Erkki Hämäläinen sisäasiainministeriöstä.

Interpol on kansainvälinen rikospoliisijärjestö ja siihen kuuluu tällä hetkellä 190 jäsenvaltiota. Interpolin toimeenpanevan komitean jäsenet valitsee yleiskokous. Toimeenpanevan komitean puheenjohtaja on Interpolin presidentti (Mr. Khoo Boon Hui), varapresidentit ja yhteensä 9 muuta jäsentä. Jäseniä valittaessa pyritään huolehtimaan maantieteellisestä tasapuolisuudesta.

Interpolin käytännön asioita hoitaa Lyonissa, Ranskassa, oleva pääsihteeristö. Nykyinen Interpolin pääsihteeri on Mr. Ronald K. Noble.

Jokaisessa jäsenvaltiossa on Interpolin kansallinen keskus (NCB), jonka kautta rikospoliisiyhteistyö tapahtuu pääsihteeristöön ja muihin jäsenvaltioihin. Sanna Palo on Keskusrikospoliisin Kansainvälisen osaston päällikkö ja samalla Interpolin Suomen kansallisen keskuksen päällikkö.

Interpol on perustettu virallisesti 1923. Suomi liittyi järjestöön vuonna 1928. Interpolin yleiskokous pidettiin vuonna 1963 Suomessa, jolloin Interpolin presidentiksi valittiin suomalainen Fjalar Jarva. Jarva toimi tehtävässä vuosina 1963 - 1964.

Lisätietoja: kansainvälisten asioiden johtaja Erkki Hämäläinen 071 878 8570