Sanoma Oyj

Sanoma keskittää tietotekniikkapalvelujaan

Lehdistötiedote   •   Syys 02, 2010 16:06 EEST

Sanoma-konserni keskittää tietotekniikkapalvelujaan. Järjestely kattaa tietyiltä
osin konsernin kaikki Suomen toiminnot sekä optiona osan Baltian toiminnoista.
Yhteistyökumppaniksi on valittu Tieto.

Keskityksen kohteena ovat konsernin yhteiset hallinnon palvelut, kuten
taloushallinnon järjestelmät sekä sähköposti ja intranetratkaisut. Myös
työasema- ja lähitukipalvelut, konesalit sekä tietoliikennetoiminnot keskitetään
soveltuvin osin.

Suomen mittakaavassa merkittävä järjestely toteuttaa Sanoman strategiaa
jatkuvasti kehittää organisaatiota sekä hakea kustannussäästöjä ja synergiaetuja
eri toiminnoista.

"Tietotekniikkapalvelujen keskittäminen maatasolla paitsi tehostaa ja
yhdenmukaistaa toimintatapojamme, myös tekee jaettujen palvelujen tuottamisen
mahdolliseksi", sanoo Sanoman tietohallintojohtaja Päivi Hokkanen.

Palvelujen siirto alkaa 2.9.2010 ja kestää yli vuoden. Järjestelyn seurauksena
viisi työntekijää siirtyy Tieto Finland Oy:n palvelukseen. Siirtyvät toiminnot
ovat Tiedolle ydinliiketoimintaa, mikä antaa niiden kehittämiseen hyvät
edellytykset.

"Sanoma on media-alan suurin toimija Suomessa ja Tiedolle merkittävä kumppani.
Olemme iloisia voidessamme laajentaa yhteistyötä Sanoman kanssa. Yhdistämällä
tietoliikennealan syvällisen osaamisen, sovellushallintapalvelut ja
ulkoistustoiminnan pystymme tarjoamaan asiakkaillemme kattavia
palvelukokonaisuuksia", sanoo Tiedon Suomen maajohtaja Ari Karppinen.

Lisätietoja:
tietohallintojohtaja Päivi Hokkanen, Sanoma Oyj, p. 050 389 0019
maajohtaja Ari Karppinen, Tieto Finland Oy, p. 040 550 1019

http://Sanoma.com">Sanoma.com

Sanoma innostaa, jakaa tietoa ja yhdistää. Monialaisena mediakonsernina tuomme
päivittäin tietoa, elämyksiä, oppimiskokemuksia ja viihdettä miljoonille
ihmisille. Pidämme huolta siitä, että laadukas sisältö sekä kiinnostavat
tuotteet ja palvelut ovat helposti saatavilla ja vastaavat lukijoidemme,
katselijoidemme ja kuuntelijoidemme tarpeita. Tarjoamme mielenkiintoisia ja
haastavia työtehtäviä 20 000 ammattilaiselle yli 20:ssä Euroopan maassa. Vuonna
2009 konsernin liikevaihto oli 2,8 miljardia euroa.

Tieto on palveluyhtiö, joka tarjoaa tietotekniikka-, tuotekehitys- ja
konsultointi-palveluja. Noin 17 000 asiantuntijaamme tekevät meistä yhden
johtavista tieto-tekniikan palveluyrityksistä Pohjoismaissa ja tietyillä
segmenteillä globaalin markkinajohtajan. Olemme erikoistuneet alueisiin, joilla
asiakkaiden liike-toiminnan ja tarpeiden tuntemuksemme on syvintä. Vahva
asiakaskeskeisyys ja sähköisten palveluiden asiantuntemus erottavat meidät
kilpailijoistamme.



[HUG#1441839]

This announcement is distributed by Thomson Reuters on behalf of
Thomson Reuters clients. The owner of this announcement warrants that:
(i) the releases contained herein are protected by copyright and
other applicable laws; and
(ii) they are solely responsible for the content, accuracy and
originality of the information contained therein.

Source: Sanoma Oyj via Thomson Reuters ONE

Source: Millistream / Hug