Valtioneuvosto

Seksuaalisen väkivallan vähentämiseen panostettava

Lehdistötiedote   •   Syys 17, 2010 02:26 EEST

Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen ohjelmassa esitellään 66 konkreettista toimenpidettä ja linjaukset naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. Ohjelman yleiset toimenpiteet, kuten esimerkiksi opiskelijoille tarkoitetut oppikurssit, kohdistuvat ryhmiin tai koko väestöön. Valikoidut toimenpiteet, kuten esimerkiksi puolustusvoimissa toteutettava asennekasvatus, suunnataan riskiryhmille. Ohjelmassa esiteltyjen toimien avulla autetaan sekä väkivallan uhreja että väkivallan tekijöitä. Tänään sosiaali- ja terveysministeriö julkistaa ohjelman ja se esitellään Rovaniemellä järjestetyssä XII Lähisuhde- ja perheväkivaltaa työssään kohtaavien valtakunnallisessa verkostofoorumissa.

Seksuaalisen väkivallan kokemus on hyvin haavoittava ja uhri tarvitsee selviytyäkseen monenlaista tukea ja apua. Ohjelmalla pyritään parantamaan seksuaalisen väkivallan uhrien asemaa ja heille tarjottavaa kriisiapua ja tukea. Ohjelmassa ehdotetaan seksuaalirikoksia koskevan lainsäädännön arviointia, koulutetaan poliisia, syyttäjiä ja tuomareita sekä kehitetään seksuaalisen väkivallan uhrin akuuttia hoitoa terveydenhuollossa ja lisätään terveydenhuollon viranomaisten osaamista työmenetelmistä (kuten Raiskatun akuuttiapu -kansiosta). Uhrin aseman parantamisen kannalta on tärkeää myös säätää määräys oikeuslääketieteellisten näytteiden ottamisesta ja säilyttämisestä.

Ohjelman yhtenä tavoitteena on ehkäistä väkivallan uusiutumista. Näitä ovat esimerkiksi väkivallan tekijän ohjaaminen avun piiriin lähestymiskiellon myöntämisen yhteydessä sekä paremman tuen tarjoaminen lähestymiskiellolla suojatulle. Väkivaltaan voidaan puuttua myös kehittämällä hoitomuotoja sekä väkivallan uhreille että tekijöille esimerkiksi päihdeohjelmien yhteydessä. Arvioimalla systemaattisesti uusiutumisen riski ja ryhtymällä tarvittaviin toimenpiteisiin uhan alla olevan auttamiseksi, voidaan puuttua vakavaan väkivaltaan. Ohjelman yhtenä tavoitteena on puuttua väkivaltaan ennakoivasti vaikuttamalla asenteisiin ja käyttäytymismalleihin. Tätä toteutetaan mm. kehittämällä materiaalia lapsille ja nuorille suunnatun turvallisuuskasvatuksen tueksi sekä jakamalla tietoa Suomen lainsäädännöstä, maahanmuuttajien oikeuksista ja velvollisuuksista yhteiskunnassa sekä palvelujärjestelmästä.

Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä hyväksyi 10.6.2010 poikkihallinnollisen ohjelman, joka toteutetaan vuosina 2010-2015. Ministeriryhmä päätti, että ministeriöt laativat toimeenpanosuunnitelman niiden toimenpiteiden toimeenpanemiseksi, jotka eivät vaadi lisärahoitusta. Kukin ministeriö arvioi mahdollisuudet toimenpiteiden toteuttamiseen ja rahoittamiseen kehystensä puitteissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksessa vastannut ohjelman valmistelusta ja  valmistelussa ovat olleet mukana oikeusministeriö, sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, ulkoasiainministeriö, opetushallitus, poliisihallitus sekä suuri joukko järjestöjen edustajia ja käytännön asiantuntijoita. Hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa on sitouduttu poikkihallinnollisen ohjelmaan valmisteluun.

Lisätietoja: Kehittämispäällikkö Minna Piispa, THL, p. 020 610 7989, minna.piispa@thl.fi

Muualla palvelussamme  http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1522973