Suomen Standardisoimisliitto SFS

SFS-Ympäristömerkintä haastaa hankkijat käyttämään valtaansa

Lehdistötiedote   •   Marras 04, 2010 10:52 EET

SFS-Ympäristömerkintä käynnistää mittavan suorakampanjan, jolla etenkin yritysten ja julkisen sektorin ostajat haastetaan huomaamaan, kuinka paljon he käyttävät valtaa tehdessään hankintoja. EU-ympäristömerkkiä mainostavan Sinulla on valtaa -kampanjan tavoitteena on havahduttaa hankkijat tajuamaan, että heidän valintansa ohjaavat Suomessakin satoja miljardeja euroja – joko ympäristöystävälliseen tai ekologisesti kestämättömään suuntaan. Kampanjassa mainostettava Euroopan yhteinen EU-ympäristömerkki on lähes parinkymmenen vuoden iästään huolimatta melko tuntematon Suomessa, joten ympäristöministeriössäkin ollaan kampanjasta mielissään.

EU-ympäristömerkki on vuonna 1992 luotu EU-maiden yhteinen ympäristömerkki, jonka merkintää hoitaa kussakin maassa oma toimielin. Suomessa se on SFS-Ympäristömerkintä, joka toimii myös nyt käynnistyvän kampanjan tilaajana. Kampanjan pääkohteena ovat yritysten ja julkisen sektorin hankkijat, sillä heidän hankintojensa osuus kaikkien Suomessa käytettävien tuotteiden ja palveluiden arvosta oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2007 peräti 72,1 % eli yli 250 miljardia euroa. ”Haluamme saada nämä ihmiset ymmärtämään, kuinka paljon valtaa he tietämättään käyttävät”, sanoo SFS-Ympäristömerkinnän asiantuntija Leena Nyqvist-Kuusola. ”Ympäristöasioihin liittyy monesti tunne siitä, että asioihin on vaikea vaikuttaa omilla, pienillä teoilla. Tilastokeskuksen luvut kertovat kuitenkin aivan muuta. Valitsemalla EU-ympäristömerkittyjä tuotteita hankkijat voivat vaikuttaa siihen, että valtaosa Suomessa käytettävistä tuotteista ja palveluista täyttää tiukat ympäristö-, laatu ja turvallisuuskriteerit koko elinkaarensa ajalta.”

Ympäristöministeriössä tieto kampanjasta on otettu ilolla vastaan. Ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka pitää hankkijoiden roolia ympäristöasioissa merkittävänä: ”On loistavaa, että ympäristöasioita lähestytään myös tästä näkökulmasta. Hankkijoilla on paljon mahdollisuuksia tehdä valintoja ympäristön ja innovaatioiden puolesta. Julkinen sektori voisi vähentää 18 % kasvihuonekaasupäästöjä ja säästää noin prosentin verran euroja hankkimalla vihreämpiä vaihtoehtoja.”, Pokka muistuttaa.

Sinulla on valtaa -kampanja on käynnistynyt 1.11.2010. Hankkijoiden lisäksi myös yksityiset kuluttajat voivat ottaa osaa kampanjaan ja lähettää haasteita eteenpäin osoitteessa www.kasvatakukka.fi.

LISÄTIEDOT:
SFS-Ympäristömerkintä

Asiantuntija Leena Nyqvist-Kuusola, puh. (09) 1499 3391, leena.nyqvist-kuusola@sfs.fi
Markkinointikoordinaattori Kirsi Auranmaa, puh. (09) 1499 3304, kirsi.auranmaa@sfs.fi