Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sinilevää edelleen Pirkanmaalla

Lehdistötiedote   •   Syys 02, 2010 13:43 EEST

Syyskuun alussa (viikko 35) havaittiin sinilevää vielä melko yleisesti Pirkanmaalla. Leväseurannan havaintopaikoissa levää oli 9 rannalla. Havaintopaikkoja seurannassa on yhteensä 37. Kuluvalla viikolla levätiedot saatiin niistä kaikista. Seurannan ulkopuolisia levähavaintoja ei Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen tullut tällä viikolla yhtään.

Runsaasti levää oli Sääksmäen sillan uimarannalla Valkeakoskella ja Kangasalan Ukkijärvellä. Ukkijärven runsas leväkukinto koostui pääasiassa Anabaena -suvun sinilevästä, vesinäytteessä oli myös Woronichinia suvun -sinilevää. Molemmat em. sinileväsuvut voivat tuottaa myrkyllisiä kantoja ja uintia onkin vältettävä Ukkijärvessä siihen asti kunnes runsaampi leväkukinto on hävinnyt. Myös Sääksmäen sillan uimarannalla tulee uimista välttää.

Pyhäjärvellä havaittiin levää kolmella Nokian havaintopaikalla. Halkoniemen uimaranta, Maatialanlahti ja Lehtiniemi olivat sinilevien vaivaamina, levät olivat kuitenkin runsaudeltaan vähäisiä. Vähän levää oli myös Tottijärvellä Nokialla sekä Kyrösjärvellä Hämylänlahdella ja Kirkkolahdella Orivedellä. Kangasalan Kirkkojärvellä havaittiin jälleen levää, tällä kertaa runsaudeltaan vähän. Järvi on ollut nyt yhtäjaksoisesti 10 viikkoa levien vaivaama.

Pintavesien lämpötilat laskussa

Järvien pintavesien lämpötila on laskenut kahden viime viikon aikana jyrkästi. Pintavedet lämpenivät poikkeuksellisen korkeisiin lämpötiloihin menneenä hellekesänä, mutta jo nyt esim. Näsijärvellä ja Längelmävedellä pintavesien lämpötila on  n. 1-2 astetta ajankohdan keskiarvoa alempana. Elokuun jälkimmäinen puolisko oli kolea ja yöt viileitä. Myös syyskuu on alkanut viileässä säässä. Järvien jäähtyessä sinileväesiintymien todennäköisyys laskee, mutta toisaalta ilman ja järviveden viiletessä lämpötilakerrostuneisuus järvissä murtuu ja veden sekoittumisen syventyessä leväkukintojen mahdollisuus on edelleen olemassa kun ravinnerikkaampi vesi tarjoaa lisäravinteita levien kasvulle.

Leväseuranta jatkuu syyskuun loppuun

Leväseurantaa jatketaan Pirkanmaalla syyskuun loppuun saakka. Vuoden viimeinen levätiedote ilmestyy 30.9. Levätilanteesta pyritään tarjoamaan tietoa riittävän pitkään ja kesäajan uintikauden loppuun asti. Tarkoitus on myös kerätä arvokasta tietoa poikkeuksellisen helteisen kesän levistä ja niiden esiintymisestä ja runsaudesta syksyn ajalta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kangasalan Ukkijärven runsas leväkukinto koostui pääosin Anabaena -suvun sinilevästä. Kuva: Mikko Ranta

Lisätiedot:

  • Tarkastaja, hydrobiologi Mikko Ranta, Pirkanmaan ELY-keskus,
    p. 040 719 0421
  • Ylitarkastaja Matti Saura, Pirkanmaan ELY-keskus, p. 050 563 3710

Tiedotus

  • Tiedottaja Mari Peltonen, Pirkanmaan ELY-keskus,
    p. 040 714 6298