Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sinilevätilanne viime viikon kaltainen, sisävesillä levää edelleen monin paikoin pieniä määriä

Lehdistötiedote   •   Syys 02, 2010 15:16 EEST

Sisävedet

Lounais-Suomen sisävesillä sinilevää on havaittu tällä viikolla 13 vakiohavaintopaikalla eli hieman yli puolella kaikista vakiohavaintopaikoista. Tilanne on melko samankaltainen kuin viime viikolla, joskin kolmella paikalla levät ovat vähentyneet ja neljällä lisääntyneet. Erittäin runsaasti (runsausluokka 3) sinilevää on Kaarinan Littoistenjärvellä Pirtan rannalla ja runsaasti (runsausluokka 2) Ruskonjoessa Merttelässä. Vähän levää (runsausluokka 1) on tällä viikolla havaittu  Isojärven kaikilla kolmella havaintopaikalla Siikaisissa ja Pomarkussa, Kokemäen Sääksjärvessä, Köyliönjärven Yttilän Ottassa, Pyhäjärven Kauttualla ja Katismaan uimarannalla, Turussa Maarian altaassa, Kiskon Kirkkojärvellä, Someron Painionjärvellä ja Kemiönsaaressa Dragsfjärdinjärvellä.

 Littoistenjärvellä levää on todettu myös Ristikallion rannalla (runsausluokka 2). Muita vakiohavaintopaikkojen ulkopuolisia ilmoituksia ei sisävesiltä ole tullut.

Merialueet

Merialueiden vakiohavaintopaikoista sinilevää havaittiin vähän Rauman Otanlahdessa ja Kemiönsaaressa Genbölen uimarannalla. Vakiohavaintopaikkojen lisäksi veteen sekoittunutta levää on havaittu pieniä määriä muutamassa muussa paikassa.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Janne Suomela puh. 040 7699 072