Valtioneuvosto

Sinnemäki elokuun työllisyysluvuista: Nuorisotyöttömyyden torjunta tuottaa tulosta

Lehdistötiedote   •   Syys 21, 2010 19:58 EEST

Nuorten työttömyys jatkaa kesäkuussa alkanutta laskuaan. Tänään julkaistujen työttömyyslukujen mukaan alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli elokuun lopussa 3 100 vähemmän vuotta aikaisemmin.

- Elokuun työllisyysluvut vahvistavat, että nuorisotyöttömyyden torjunta tuottaa tulosta. Nuorisotyöttömyys laskee selvästi muuta työttömyyttä nopeammin. Pelkästään Sanssi-kortilla on aktivoitu yli 15 000 nuorta työnhakuun ja työllistetty yli 2000, työministeri Anni Sinnemäki sanoo.

- Ensi vuonna suurempi osa työttömiksi jääneistä nuorista pääsee töihin, koulutukseen tai tuettuun työhön ennen kuin kolme kuukautta työttömyyttä on kulunut, Sinnemäki lupaa.

Avointen työpaikkojen määrä on viime kuukausien aikana lähtenyt kasvuun jo lähes kaikilla aloilla.  Työttömien määrä on tämän vuoden aikana jäänyt selvästi ennusteita alhaisemmaksi. Myös lomautettujen määrä on edelleen jatkanut vahvaa laskuaan. Miesten työttömyys on ollut laskussa jo muutaman kuukauden. Elokuusta lähtien myös naisten työttömyys on kääntynyt laskuun.

- Nyt on tärkeää huolehtia uusien työpaikkojen luomisesta. Se on paras tapa ehkäistä työttömyyden pitkittymistä. Myönteiset uutiset kannustavat jatkamaan työllisyyspolitiikan uudistamista. Työ- ja elinkeinotoimistojen palveluita pyritään parantamaan sähköisillä palveluilla, hallinnon vähentämisellä ja tuomalla yritykset ja työntekijät paremmin yhteen.

TEM:n tiedote elokuun työllisyysluvuista: http://www.tem.fi/?89506_m=100446&s=2467

Lisätiedot:

ministerin erityisavustaja Tapio Laakso, puh. 050 396 0006