Oulun Kaupunki

Soiva Siili on vuoden taiteilija 2012 (17.6.2011)

Lehdistötiedote   •   Kesä 22, 2011 11:41 EEST

Muusikot Kyösti Salmijärvi ja Markus Lampela ovat yhdessä Soiva Siili. Molemmat siilimuusikot ovat myös varhaiskasvattajia toiselta ammatiltaan. Lastenmusiikkiyhtye Soiva Siili on saanut alkunsa jo 1993 ja se on soinut kouluissa, päiväkodeissa ja lastentapahtumissa ympäri Suomen. Omien esiintymisten lisäksi Soivan Siilin työsarkaan kuuluvat myös lastenlaulutyöpajat ja lasten kanssa työskentelevien aikuisten kouluttaminen. Tänä vuonna Soivan Siilin muusikot ovat vetäneet Kulttuuritalo Valveen, Oulun kaupungin opetustoimen ja Konserttikeskus ry:n käynnistämää nuoria ammattimuusikoita työllistävää projektia, jossa alle 30-vuotiaita työttömiä ja freelance-ammattimuusikoita koulutetaan esiintyjiksi koulukonsertteihin. Soiva Siili on myös tehnyt jo pitkään yhteistyötä mm. Oulu Sinfonian kanssa.

Oulun kaupungin Vuoden taiteilijaksi nimeäminen tarkoittaa tapauskohtaisesti räätälöityä tukipakettia, jossa yhteisesti sovitaan tämän vuoden kuluessa Vuoden Taiteilijan työn ja yhteistyöprojektien sisällöistä. Tavoitteena on tehdä tunnetuksi valitun vuoden taiteilijan edustamaa taiteenalaa ja edesauttaa työtilaisuuksien syntymistä kentälle. 
 Lue lisää

 

 

Julkaisija: Kulttuuri,  Marjatta Savolainen  08-558 47552