Syöpäjärjestöt

Suolistosyövän seulonnan vaikuttavuudesta ei vielä varmuutta

Lehdistötiedote   •   Kesä 08, 2015 12:26 EEST

Vuonna 2004 Suomessa alkaneen seulonnan vaikutus suolistosyöpäkuolleisuuteen on edelleen epävarma. Keskimäärin 4,5 vuoden seurannan jälkeen seulontaan kutsuttujen ja kutsumattomien suolistosyöpäkuolleisuus ei eronnut toisistaan merkitsevästi, ero oli 4 prosenttia. Aiheesta ilmestyi artikkeli British Medical Journalin Open Access –julkaisussa tänään.

Tulosten perusteella seulontaa kannattaisi jatkaa jo kutsuttujen parissa suunnitelman mukaisesti, eli maksimissaan 5 vuotta. Seuranta-aika ei ole vielä riittävän pitkä luotettavan tuloksen saamiseksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa seulontaan kutsumattomien suolistosyöpäkuolleisuus oli alkuvaiheessa pienempi kuin joka toinen vuosi seulontaan kutsutun seulontaryhmän, mutta tilanne muuttui kymmenen seurantavuoden jälkeen.

"Seulontaketju olisi tärkeä pitää toiminnassa, kunnes meillä on riittävästi tietoa päätöksen tekemiseksi", korostaa Suomen Syöpärekisterin johtaja Nea Malila.

Toiminnan uudelleen käynnistäminen on erittäin haasteellista. Jos organisoitu toiminta lopetetaan, uudet testit ja ihmisten omatoiminen seulonta voivat vallata tilaa, vaikka niiden ei ole Suomessa osoitettu olevan vaikuttavia.

Viiden vuoden jatkon jälkeen voidaan esittää riittävän tarkka tulos vaikuttavuudesta, minkä jälkeen seulonta voidaan laajentaa koko väestöön tai lopettaa.

Suolistosyöpä yleinen

Suolistosyöpä on Suomen kolmanneksi yleisin syöpä ja tapausmäärät kasvavat vuosittaina. Suolistosyövän seulonta on kustannustehokasta, ja uusimmissa tutkimuksissa jopa säästää kustannuksia, koska levinneen suolistosyövän hoidot ovat kalliita.

Seulonnan tarkoitus on löytää syöpä varhaisessa vaiheessa ennen oireiden ilmaantumista ja näin pienentää syövän aiheuttamaa kuolleisuutta. Kuolleisuuden väheneminen on tärkein mittari seulonnan hyötyä arvioitaessa. Kun Suomen tutkimus aloitettiin, seulonnan odotettiin vähentävän kuolleisuutta 20 prosenttia. Nykyään, kun tutkimustietoa on enemmän, kuolleisuuden odotetaan vähenevän 15 prosenttia.

Suomessa suolistosyövän seulonta käynnistettiin tutkimuksena vuonna 2004. Mukaan lähti 22 kuntaa, joissa puolet seulontaikäisistä kutsuttiin seulontaan.

Vuoden 2015 alussa kuntia oli mukana 162 ja seulontaohjelma kattoi noin 45% prosenttia kohdeväestöstä

Seulontatestinä käytettiin ulosteen veritestiä, jossa osallistujat ottavat kolmena päivänä kotonaan ulostenäytteen ja lähettävät testin postitse tutkittavaksi. Näytteistä etsitään ulosteessa olevaa verta. Jos verta löytyy, henkilö lähetetään jatkotutkimuksiin, yleensä suoliston tähystykseen eli kolonoskopiaan. Tähystyksessä voidaan paitsi löytää syöpä, myös poistaa muutoksia, jotka olisivat voineet kehittyä syöväksi.

Suolistosyövän riski yleistyy iän myötä, kaksi kolmesta suolistosyövästä todetaan yli 65-vuotiailla. Jos huomaa ulosteessa verta tai on jatkuvia vatsavaivoja, kannattaa hakeutua tutkimuksiin. 

Artikkeli British Medical Journal Open -julkaisussa 

Lisätiedot:

Suomen syöpärekisterin johtaja Nea Malila 050 305 5730

Tilastojohtaja Janne Pitkäniemi 050 372 3335

Tiedottaja Maarit Rautio 040 5491003