Valtioneuvosto

Suomelta ja Turkilta rauhanvälitystä koskeva päätöslauselmaesitys YK:lle

Lehdistötiedote   •   Syys 14, 2010 13:28 EEST

Suomi ja Turkki esittävät YK:n yleiskokoukselle päätöslauselmaa rauhanvälityksestä. Päätöslauselma vahvistaisi rauhanvälitystoiminnan mandaattia, toisi työlle poliittista tunnustusta ja helpottaisi rahoituksen saamista välitystoiminnalle, ulkoministeri Alexander Stubb totesi presidenttifoorumissa Helsingissä pitämässään puheessa 14. syyskuuta.

"Mielestäni on korkea aika miettiä sitä, miten YK:n roolia rauhanvälityksessä voidaan vahvistaa. YK on ylittämätön toimija niin rauhan ja vakauden ylläpitämisessä kuin rauhanturvaamisessakin. Myös välitystyössä YK:n mandaatti voisi olla vahvempi", ministeri sanoi puheenvuorossaan. Stubbin mukaan aloite palvelee myös kansallista tavoitetta Suomen rauhanvälitysprofiilin nostamisessa.

"Suomella on sekä rauhanvälitystaitoa että -tahtoa. Rauhanvälityksen suurvallaksi ei päästä vain sellaiseksi julistautumalla. Olemme jo pidempään pohtineet Suomen roolin vahvistamista rauhanvälityksessä", ministeri Stubb totesi. Stubb arvioi rauhanvälityksen merkityksen nousevan entisestään ja totesi Suomella olevan tähän työhön vahva perinne.

Puheessaan ministeri Stubb kertoi Suomen lähivuosien tavoitteiden olevan oman rauhanvälityskyvyn vahvistaminen, EU:n rauhanvälityskapasiteetin tukeminen sekä rauhanvälitystoiminnan edistäminen maailmanlaajuisesti YK:n kautta.

Päätöslauselmaa YK:n yleiskokoukselle tullaan esittämään seminaarissa, jonka ulkoministeri Stubb ja Turkin ulkoministeri Ahmet Davutoğlu isännöivät YK:n yleiskokouksen avajaisviikolla 24. syyskuuta. Seminaariin osallistuu rauhanvälityksessä aktiivisia ministereitä ja alueellisten järjestöjen edustajia.

Lisätietoja: ministerin diplomaattiavustaja Päivi Pohjanheimo, puh. 09 1605 5332, 040 511 3786, ja ministerin lehdistöavustaja Sanni Grahn-Laasonen, puh. 09 1605 5012, 040 732 8340