VTT Info

Suomen ja muun Euroopan rakentamisessa harmaat näkymät lähivuosina

Lehdistötiedote   •   Marras 11, 2010 11:24 EET

​Suomessa uusien asuntojen rakentaminen kasvaa nopeimmin

Uusien asuntojen aloitusmäärät ovat Euroopassa edelleen pohjatasolla. Rakentamisen lähivuosien näkymät ovat harmaat niin meillä kuin muualla Euroopassa. Suomessa uusien asuntojen rakentamisen kasvaa kuitenkin tänä vuonna Euroopan nopeinta vauhtia. Myös Suomen puutavaran ja puutuotteiden tärkeimmissä vientimaissa kehitys on keskimääräistä parempaa.

Arviot perustuvat eurooppalaisen Euroconstruct-verkoston viime kesän ennusteisiin, joita on päivitetty syksyn kehityksen perusteella. VTT toimii tutkimusorganisaatioiden perustamassa verkostossa Suomen edustajana.

Uusien asuntojen aloitusmäärä on laskenut Euroopassa vuoden 2007 jälkeen yhteensä yli 40 prosenttia. Eniten tähän on vaikuttanut Espanjan asuntoaloitusten raju putoaminen. Alamäki pysähtyi viime vuonna, mutta kasvuun ei vielä Euroopan tasolla ylletä. Länsi-Euroopan suurilla korjausrakentamisen markkinoilla on myös ollut loiva alamäki pari vuotta, mutta jatkossa päästään pieneen kasvuun.

Suomen puun ja puutuotteiden kannalta tärkeissä vientimaissa Iso-Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa rakentamisen kehitys on Euroopan keskiarvoa parempaa. Kasvu niissäkin on kuitenkin maltillista.

Uusien asuntojen rakentaminen on kääntynyt kasvuun maissa, joissa asuntomarkkinoiden notkahdus jäi kohtuulliseksi. Notkahduksen tai romahduksen taustalla on tyypillisesti asuntohintojen raju putoaminen ja kuluttajien heikko usko tulevaisuuteen. Uusia vapaarahoitteisia asuntoja ei rakenneta, mikäli vanhaa asuntoa ei saa myydyksi kohtuullisessa ajassa kohtuulliseen hintaan.

Suomessa asuntojen hintojen lasku jäi lyhyeksi ja melko pieneksi, ja edellytykset uusien asuntojen rakentamiselle ovat säilyneet. Kuluttajien hyvä luottamus, matalat korot sekä asuntorakentamisen oikein ajoittuneet elvytystoimet ovat edesauttaneet asuntorakentamisen kasvua. Suomessa uusien asuntojen rakentaminen kasvaa tänä vuonna Euroopan nopeinta, yli 30 prosentin vauhtia. Ensi vuonna kasvu jatkuu, mutta oleellisesti kuluvaa vuotta pienempänä.

Kuluvana vuonna suhdanteet ovat Suomessa suosineet puurakentamista. Puurunkoisten rakennusten lupamäärä on tammi-elokuussa noussut edellisvuodesta 24 prosenttia, kun kaikkien rakennusten lupamäärässä nousu oli 8 prosenttia. Matalasuhdanteessa on tyypillistä, että pienempien, yleensä puusta tehtyjen rakennusten osuus nousee.

Puulla on tällä hetkellä noin 80 prosentin markkinaosuus uusissa omakotitaloissa. Puutalot ovat menettäneet markkinaosuuttaan viimeisen 15 vuoden aikana. Viime vuoden ja kuluvan vuoden aikana markkinaosuuden lasku on kuitenkin pysähtynyt ja kääntynyt lievään nousuun.

Rakentamisen alamäen päättyminen on tärkeä asia puun ja puutuotteiden kysynnälle sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Sahatavaran hintojen nopea nousu ja korkea taso saattaa kuitenkin heikentää kilpailukykyä ja vähentää kysynnän kasvua.

Mediamateriaali:

Rakennusteollisuuden luottamusindikaattori

Lisätietoja:

VTT
Asiakasjohtaja
Pekka Pajakkala
Puh. 020 722 3404
pekka.pajakkala@vtt.fi

Lisätietoja VTT:stä:

Olli Ernvall
Viestintäjohtaja
Puh. 020 722 6747
olli.ernvall@vtt.fi
www.vtt.fi