Vasemmistoliitto

Suomi vihdoin Ottawan miinakielto-sopimukseen!

Lehdistötiedote   •   Marras 16, 2011 08:13 EET

Eduskuntaryhmän puheenjohtajan, ulkoasiainvaliokunnan jäsenen Annika Lapintien tiedote.

Ulkoasiainvaliokunta hyväksyi tänään mietinnön, jossa esitetään Suomen liittyvän jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen ensi vuonna. Eduskunta äänestää mietinnön hyväksymisestä ensi viikolla.

Sopimukseen on liittynyt 158 maata, kun vasta itsenäistynyt Etelä-Sudan liittyi hiljan sopimukseen.

Suomi on viimeinen EU-maa, joka ei ole vielä allekirjoittanut Ottawan sopimusta. Suomen liittymisen jälkeen unioni on kokonaisuudessaan miinakiellon piirissä ja näin Suomi osaltaan vahvistaa EU:ta humanitäärisenä toimijana.

Ulkoasiainvaliokunta edellyttää Suomelta entistä määrätietoisempaa tukea miinoista koituvien ongelmien vähentämiseksi.

Esimerkiksi Afganistanissa miinat vaikeuttavat monin paikoin jokapäiväistä elämää ja maanviljelyksen harjoittamista. Suomi voisi jatkossa tarjota Afganistanin paikallisille toimijoille koulutusta ja osaamista juuri miinanraivauksessa.

Ottawan prosessi on Suomen osalta ollut pitkä ja mutkikas. Sopimukseen liittymiseen on ollut aikaa valmistautua huolellisesti ja hankkia korvaavia asejärjestelmiä.

- Äänestän hyvillä mielin sopimuksen puolesta ja kehotan myös kaikkia muita kansanedustajia hyväksymään sopimuksen.