Tredea Oy

Tamperelaisyritysten joukkorahoitus käynnistynyt vauhdikkaasti

Lehdistötiedote   •   Kesä 07, 2013 15:36 EEST

Joukkorahoitus tarjoaa uudenlaisen ”kohtauspaikan”, jossa yritys voi tarjota omistusoikeutta yrityksestään yksityishenkilölle. Sijoittaja voi puolestaan kohdistaa panoksensa tuntemalleen toimialalle ja uskomalleen idealle.

”Joukkorahoitus on hyvä  ratkaisu yrityksille, jotka hakevat rahoituksen lisäksi myös näkyvyyttä markkinoilla sekä palautetta tarjoamastaan palvelusta”, toteaa Start-up Tampere -hankkeen yhteyspäällikkö Jouni Myllymäki Tredea Oy:stä. Hankkeen tavoitteena on rahoituksen näkyvämmäksi tekeminen ja saattaminen yritysten saataville sekä toisaalta tarjota laajempaa ja laadukkaampaa sijoituskohteeksi sopivien yritysten virtaa rahoittajille.

Tamperelaiset Varaani Works Oy ja Oma Lämpö Oy hakevat joukkorahoituksella rahoitusta kehittämiensä tuotteiden kaupallistamiseen ja kasvuun. Vastineeksi sijoitukselleen sijoittaja saa kasvuyrityksen osakkeita ja näin mahdollisuuden osallistua nuorien aloittavien yritysten ja tuotteiden rakentamiseen. Osallistuminen on mahdollista jo muutaman tuhannen sijoituksella joukkorahoitusalusta Venture Bonsain kautta.

Varaani on kerännyt sitoumuksia tavoittelemastaan rahoituksesta ja jo kolme neljäsosaa summasta, jolla mahdollistetaan joukkorahoituksen toteutuminen. Varaani haluaa tehdä kaikista sijoittajistaan samalla myös palvelunsa käyttäjiä tarjoamalla varmuuskopiopalvelun oman henkilökohtaisen tallentimensa turvaksi. Kotiin tulee verkkolevy, johon tallennettu sisältö varmentuu automaattisesti myös Varaanin varmuuskopiopalveluun. ”Sijoittajamme saavat tuotteen vuodeksi maksutta käyttöönsä kotiinsa. He pääsevät itse kokeilemaan palvelua ja toivottavasti suosittelevat palvelua sitten ystävilleenkin. Vuoden kuluttua laitteen voi lunastaa itselleen. Kaikki voittavat, tämä on joukkorahoitusta parhaimmillaan”, iloitsee Varaanin toimitusjohtaja ja perustaja Kimmo Lahdensivu.

Oma Lämpö on vasta alkutaipaleellaan rahoituksen hankinnassa. Rakennusten energiatehokkuuden vertailu ja parantaminen on kuitenkin ajankohtaista juuri nyt kun kesäkuun alusta vuoden 1980 jälkeen käyttöönotetuilta rakennuksilta vaaditaan energiatodistus. Oma Lämpö Oy:n lämmitys- ja jäähdytysmenetelmä sopii erityisesti vanhoihin sähkölämmitteisiin rakennuksiin sekä uudisrakennuksiin. Menetelmä yhdistää perinteisen maalämmön ja ilmalämmön vahvuudet ollen edullisempi kuin maalämpö ja hyötysuhteeltaan parempi kuin ilmalämpö.

Lisätietoja:

Yhteyspäällikkö Jouni Myllymäki, StartUp Tampere -hanke, Tredea Oy, 050 434 5820

Toimitusjohtaja Kari Tolonen, Oma Lämpö Oy, 040 508 2789

Toimitusjohtaja Kimmo Lahdensivu, Varaani Works Oy, 040 528 5058


Tredea Oy on Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö. Yhtiö ylläpitää ja vahvistaa kaupunkiseudun vetovoimaisuutta ja varmistaa menestyvän yritystoiminnan edellytyksiä.
Tredea Oy toimii operatiivisena voimana, kun seudulle houkutellaan uusia yrityksiä, investointeja, pääomia, matkailijoita ja osaajia.