Suomen Tasavallan Presidentti

Tasavallan presidentti Tarja Halosen puhe Israelin presidentin Shimon Peresin tarjoamalla valtiovierailuillallisella 12.10.2010

Lehdistötiedote   •   Loka 12, 2010 19:29 EEST

(muutosvarauksin; puheen kieli englanti)

Omasta ja puolisoni puolesta haluan lämpimästi kiittää Teitä, Herra Presidentti, kutsusta vierailla maassanne. Olen vieraillut Israelissa lukuisia kertoja, ensimmäisen kerran 1970-luvun puolivälissä.

Aktiivinen roolinne rauhan puolestapuhujana on laajasti tunnustettu. Rauhan puolustaminen konfliktin keskellä on haasteellista. Tämä ei ole Teitä lannistanut. Lähi-idän rauhanprosessissa vahvaa rauhanääntä tarvitaan tilanteessa, jossa epäilijöitäkin edelleen on.

Suomi pitää tärkeänä, että rauhanneuvottelut saatetaan mahdollisimman nopeasti päätökseen. Tämä tarkoittaisi, että kaksi demokraattista valtiota, Israelin valtio ja Palestiinan valtio elävät hyvinä naapureina rauhan ja turvallisuuden vallitessa, kuten Eurooppa-neuvoston antamissa päätelmissä lausuttiin joulukuussa 2009. Tuemme vahvasti Lähi-idän rauhanprosessia.

Myös Gazan kysymykseen on löydettävä kestävä ratkaisu, jotta rauhasta tulisi pysyvä. EU on tarjonnut apuaan Gazan jälleenrakentamiseen ja taloudelliseen elpymiseen.

Aivan kuten olette tuoneet esille, kyseessä ei ole yksinomaan israelilaisten ja palestiinalaisten konflikti. Tavoitteena on vakauden takaaminen koko alueella. Toivon, että tietoisuus tästä suuresta vastuusta kannustaa sekä israelilaisia että palestiinalaisia pyrkimään kestävään rauhaan.

* * *

Maamme ovat olleet ”naapureita” siitä lähtien kun Suomi liittyi Euroopan unioniin. Suomi edistää vahvasti Euroopan unionin naapuruuspolitiikkaa.

Suomen ja Israelin suhteilla on jo pitkät perinteet. Suomi tunnusti ensimmäisten valtioiden joukossa Israelin valtion keväällä 1949. Tänä vuonna vietämme diplomaattisuhteidemme 60-vuotisjuhlaa. Suhteemme ovat vuosien saatossa olleet hyvät ja vakaat.

Juutalaisyhteisömme on meillä Suomessa arvostettu osa yhteiskuntaa. Suomen juutalaisten ainutlaatuista historiaa esiteltiin viime vuonna Diaspora-museossa Tel Avivissa järjestetyssä näyttelyssä. Samalla kun näyttely kertoi juutalaisten maanmiestemme tarinan, se toi tärkeän osan Suomen historiasta israelilaisten tietoisuuteen.

Holokaustin tragediaa ei pidä koskaan unohtaa. Suomi on sitoutunut ”Stockholm International Forum on the Holocaust” -julistukseen. Suomi pyrkii nyt jäseneksi kansainvälisen yhteisön toimikuntaan holokaustin opetuksesta, muistamisesta ja tutkimuksesta.

* * *

Israelin tuore OECD-jäsenyys lisää edelleen maidemme kanssakäymistä. Sekä Suomi että Israel ovat suhteellisen lyhyessä ajassa nousseet maatalousvaltaisista yhteiskunnista korkean teknologian ja innovaatioiden edelläkävijöiksi maailmassa. Olemme ilahtuneita, että yritystemme välinen yhteistyö on tiivistymässä.

YK:n pääsihteeri on perustanut kestävän kehityksen korkean tason paneelin, joka työstää uutta näkemystä kestävästä kasvusta ja hyvinvoinnista. Toimin paneelin puheenjohtajana yhdessä Etelä-Afrikan presidentin Jacob Zuman kanssa.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on välttämätöntä koko ihmiskunnan tulevaisuudelle ja yhteinen haaste maillemme. Suomi haluaa olla edelläkävijä puhtaiden teknologioiden kehittämisessä. Suomessa on luotu Cleantech Finland -brändi, jonka tarkoituksena on yhdistää suomalaista osaamista ympäristön kannalta kestävien teknologioiden alalla. Uskon, että maillamme on erittäin hyvät mahdollisuudet tehdä tiiviimpää yhteistyötä myös tällä tärkeällä saralla.

Olen iloinen, että kulttuurivaihto maidemme välillä on vilkasta. Israelilaisilla muusikoilla on vankka kuulijakuntansa Suomessa. Vastaavasti myös suomalainen kulttuuri herättää kiinnostusta Israelissa. Tuoreena esimerkkinä on viime keväänä järjestetty suomalainen filmiviikko. Useiden suomalaisten nykykirjailijoiden teoksia on viime vuosina käännetty heprean kielelle.

Matkailu lähentää kansojamme. Israel on Suomesta vain neljän tunnin lentomatkan päässä. Noin 10 000:tta suomalaista vierailee maassanne vuosittain. Israelilaisten kiinnostus Suomea kohtaan on lisääntynyt. Erityisesti he haluavat kokea talvisen eksotiikan.

Yhteistyö maidemme välillä on vahvaa ja kasvavaa. Rauha avaisi lisää uusia mahdollisuuksia.

* * *

Haluan kohottaa maljan presidentti Peresin terveydeksi, Israelin kansan ja valtion menestykseksi, Lähi-idän rauhalle sekä maidemme hyville suhteille nyt ja tulevaisuudessa. ”Le haim!”