Viestintätoimisto Pohjoisranta

Terveystalo tuo uuden hoitomuodon suonikohjuihin

Lehdistötiedote   •   Loka 21, 2010 22:29 EEST

Terveystalo on aloittanut ensimmäisenä Suomessa suonikohjujen ultraääniohjatun höyrykutistushoidon. Menetelmä on suonikohjujen hoidossa uusi, ja se sopii lähes kaikille ongelmasta kärsiville.

Terveystalo Kampissa on Suomen ainoa höyrykutistushoitoon kehitetty laite, ja verisuonikirugi Aarno Lehtola on maan ensimmäinen hoitoja tekevä lääkäri.

- Tämä menetelmä on käytössä vasta muutamalla eurooppalaisella klinikalla. Niissä se on jo syrjäyttämässä monien etujensa ansiosta laser- ja radioaaltohoitoja. Esimerkiksi USA:ssa menetelmää ei vielä tunneta, Lehtola kertoo.

Kehityksen kärkeä luonnonmukaisesti

Höyrykutistushoidon etuna on sen luonnonmukaisuus eli menetelmässä käytetään vain vettä. Höyrykutistushoito sopii yleisiä hoidon vasta-aiheita eli käytön esteitä lukuun ottamatta periaatteessa kaikille. Niillekin, joille vaahtohoito tai laser- ja radioablaatiohoito eivät sovi. Hoitotapa sopii myös potilaille, joiden sydämessä on väliseinäaukko.

- Höyrykutistushoidolla voidaan samanaikaisesti hoitaa sekä suonirungot että niiden haarat. Käsiteltävät suonet, pistoskohdat ja tarvittavat anatomiset kiintopisteet merkitään ultraääniohjatusti.  Hoidettavaan laskimoon viedään höyrykutistuskatetri, suonen alue puudutetaan ja suoni tai suonet höyrykutistetaan, kuvailee Aarno Lehtola toimenpidettä. 

Höyrykutistushoidon avulla voidaan hoitaa myös käsiteltyjen laskimoiden sivuhaarat sekä mutkaiset suonet ja kohjurykelmät, joihin laser-ja radioablaatiohoitoa ei voida käyttää. Höyryllä tehtävät sivuhaarakäsittelyt tehdään tapauskohtaisesti joko samalla tai eri hoitokerralla.

Osalle potilaista höyrykutistusmenetelmä riittää ainoaksi hoitomuodoksi, jolloin se korvaa muutoin täydennyshoitona tarvittavan vaahtohoidon.

Toimenpiteen jälkeen käsitellyn suonen alueella voi aluksi olla mustelmia, punoitusta, turvotusta ja arkuutta. Kävely, hoitosukka sekä tulehduskipulääke auttavat vaivoihin.  Suoni on aluksi kova ja iho voi ohimenevästi värjäytyä suonen kohdalta ruskeaksi johtuen siihen jääneestä vanhasta verestä.  Tarvittaessa vanha veri voidaan punktoida pois kontrollin yhteydessä. Hoitosukkaa käytetään höyrykutistushoidon jälkeen kahden viikon ajan.

Suonikohjut yleinen vaiva

Suonikohjutauti on yleinen sairaus. Se aiheuttaa erilaisia särkyjä ja tuntemuksia, turvotusta, ihottumaa, kutinaa, pinnallista tukkotulehdusta ja suonenvetoa. Monesti suonikohjuja pidetään aiheetta vain kosmeettisena haittana, josta halutaan eroon. Pahimmillaan suonikohjut voivat aiheuttaa säärihaavan tai verenvuotoa, varsinkin jos kohjualueen iho vammautuu.

Lisätietoja:

Verisuonikirurgi Aarno Lehtola, aarno.lehtola@terveystalo.com, puh. 0400 318 751

Terveystalo on Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalossa työskentelee 2 500 työntekijän lisäksi yli 2 000 itsenäistä ammatinharjoittajaa. Vuoden 2009 kokonaismyynti oli 296 miljoonaa euroa. www.terveystalo.com