Poliisi

Tiedote

Lehdistötiedote   •   Kesä 08, 2011 09:37 EEST

Hieman ennen klo 19:ää törmäsi rattijuoppo puuhun Kärpäsenkadulla Lahdessa. Keskustan suunnasta tulleen henkilöauton kuljettajaksi ilmeni 36 v. lahtelaisnainen, joka puhalsi 2,50 o/oo. Sairaankuljetusyksikkö kävi paikalla tarkistamassa kuljettajan, todeten ettei tällä ollut vammoja. Auto oli tullut keskustan suunnasta ajautuen Kiekkostenkadun risteyksessä vastaantulevian kaistan ja jalkakäytävän yli päätyen koivikkoon. Autossa kuljettaja yksin.

Puolenyön maissa oli pariskunnalla yhteenotto kerrostalosaunnossa Rakentajantiellä Hollolassa. 80-luvulla syntyneet osalliset ovat kumpikin alustavan tutkimuksen mukaan sekä asianomistajia että epäiltyjä, koska kumpin on pahoinpidellyt toisiaan. Nainen oli potkinut ja lyönyt miestä, mies taas oli kaatanut naisen maahan ja repinyt tätä hiuksista. Sairaankuljetusyksikkö kävi paikalla antamassa ensiapua, vammat lieviä.

klo 05 aikaan oli sytyttey nuotio Radiomäen urheilukentän juoksuradalle Lahdessa. Katsomorakenteista revittyjä lautoja oli sytytetty palamaan niin, että juoksudan pinnoitetta tuhoitui n. neliön alalta. Pelastuslaitoksen yksikkö sammutti palon. Kuivuuden johdosta ainekset isompaankin vahinkoon olivat mahdollisia, mutta onneksi palo havaittiin ajoissa. Paikalta oli nähty poistuvan kolme tyttöä, jotka liikkeellä skoottereilla. Tapausta tutkitaan vahingontekona ja pelastusrikkomuksena.