Valtioneuvosto

Tukea rakennetun maatalouskiinteistön hankintaan

Lehdistötiedote   •   Syys 09, 2010 16:18 EEST

Rakennetun maatalouskiinteistön hankintaan voidaan taas myöntää maatilojen investointitukea. Valtioneuvosto hyväksyi tänään maatilojen investointituista annetun asetuksen muutoksen.

Rakennetun maatalouskiinteistön hankinnan tukemisen edellytykset ovat vastaavat kuin aiemmin. Tukea voidaan myöntää maataloudessa tarvittavan tuotantorakennuksen hankintaan. Toisin kuin aloitustukeen liittyvissä tilakaupoissa, maan osuus tuettavasta kauppahinnasta voi olla enintään 10 prosenttia.

Tukea myönnetään koko maassa. Tukea kiinteistön hankintaan voi tänä vuonna hakea ajalla 15.9 - 30.11. Ensi vuoden investointituen kohteista ja hakuajoista annetaan erillinen asetus myöhemmin.

Korkotukilainoitus kiinteistön hankintaan poistettiin vuoden 2010 alussa väliaikaisesti, koska EU:n valtiontukisääntöjen mukaan tuen myöntäminen ei enää ollut mahdollista voimassa olleen varainsiirtoverolain säännösten vuoksi. Nyt varainsiirtoverolakia on muutettu niin, että rakennetun kiinteistön hankinta voitiin palauttaa tukikohteeksi.

Korkotukilainaan liittyvää varainsiirtoverovapautta ei enää sovelleta rakennetukilain nojalla myönnettävässä investointituessa. Mahdollisuus varainsiirtoverovapauteen on kuitenkin säilytetty nuoren viljelijän aloitustukeen liittyvissä tilakaupoissa.

Lisätietoja:
hallitussihteeri Mika Saari, maa- ja metsätalousministeriö, p. (09) 160 52242
maatalousylitarkastaja Kari Ojala, Maaseutuvirasto, p. 020 772 5689