Motiva

Tulisiko työnantajien muuttaa työntekijöidensä työmatkoja kestävämmiksi?

Lehdistötiedote   •   Loka 13, 2010 14:42 EEST

Energiansäästöviikkoon osallistuvat ovat sitä mieltä, että työnantajan tulisi tukea työntekijöidensä kestävää liikkumista. Perusteluina ovat kustannussäästöt, yrityksen ympäristövastuu ja työntekijöiden parempi terveys.

 

Suomalaiset autoilevat työmatkansa. Valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen mukaan vajaa 10 prosenttia kävelee, noin 10,3 prosenttia pyöräilee ja joukkoliikennettä käyttää 10,4 prosenttia työmatkalaisista koko Suomessa. Henkilöautolla työmatkansa ajaa enemmistö, 67 prosenttia. Suoritteella mitattuna henkilöautojen osuus on vielä suurempi, lähes 80 prosenttia kaikista työmatkoista.

- Tieliikenteen päästöt kääntyivät laskuun taloudellisen taantuman aikoihin, vuonna 2008, mutta asetetuista tavoitteista ollaan vielä kaukana, Motivan liikenteen asiantuntija Vesa Peltola sanoo viitaten liikenne- ja viestintäministeriön Ilmastopoliittisessa toimenpideohjelman vuoden 2020 tavoitteisiin.  - Merkittävimpiä toimenpiteitä ovat olleet biopolttoaineet ja pienikulutuksisempien autojen hankkiminen. Tosin mikäli kasvun alkaessa liikenteen määrät kääntyvät taas nousuun, ne mitätöivät muiden tekijöiden tuomat hyödyt, Peltola jatkaa.

Henkilöautoista eniten päästöjä  
Vaikka maalaisjärjellä ajateltuna voisi kuvitella että suurimmat päästöt aiheutuvat raskaasta liikenteestä, on tosiasiassa henkilöautojen osuus lähes 60 prosenttia koko tieliikenteen päästöistä.

- Teknologia ja biopolttoaineet ovat hyviä edistysaskelia, mutta ne eivät yksinään riitä. Jotta henkilöautoliikenteen päästöjä saataisiin vähennettyä, tulee niiden kokonaismäärä saada laskuun, liikenteen asiantuntija Sonja Heikkinen sanoo.

Henkilöautojen määrän vähentäminen koostuu monista yksittäisistä toimenpiteistä, joiden kaikkien tavoitteena on saada liikenteessä olevat henkilöautot tehokkaammin käyttöön. Esimerkkeinä Heikkinen mainitsee työnantajien panostamisen kestävään työmatkaliikkumiseen ja muun muassa työsuhdematkalippujen tarjoamisen.