Valtioneuvosto

Tulorajojen poisto ei vaikuttanut ARA-vuokra-asuntojen asukasvalintaan

Lehdistötiedote   •   Syys 10, 2010 23:34 EEST

Tulorajojen poisto ei ole juuri vaikuttanut ARA-vuokra-asuntojen asukasvalintaan. Hyvätuloisten hakijoiden määrä ei ole tulorajan poistumisen myötä lisääntynyt, kertoo ympäristöministeriön Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksella teettämä tuore selvitys.

Tulorajat poistettiin keväällä 2008, jotta keskituloisten hakijoiden mahdollisuudet kohtuuhintaiseen vuokra-asuntoon paranisivat. Lisäksi haluttiin mahdollistaa vuokratalojen asukasrakenteen tasapainottaminen ja asuinalueiden eriytymisen hillitseminen. Asukasvalinnan sosiaalisista periaatteista ei kuitenkaan luovuttu.

Tulorajojen poiston vähäistä vaikutusta selittänee osaltaan se, että tulorajat olivat jo ennen niiden poistamista kohtalaisen korkeat.

Tietoja hakijoista ja asukasvalinnoista kerättiin vuokra-asuntojen suurimpien omistajien rekistereistä ennen tulorajojen poistoa maaliskuulta 2008 ja sen jälkeen toukokuulta 2009. Hakemukset ARA-asuntoihin vähenivät hieman kahden tutkitun ajankohdan välillä. Eniten vähenivät nuorten hakemukset.

Lisätietoja:

 

Tutkija Jukka Hirvonen, Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus, p. 09 4702 3950, etunimi.sukunimi@tkk.fi

Asuntoneuvos Ulla-Maija Sirviö, ympäristöministeriö, p. 0400 143 874, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

Lisää aiheesta:

SY13/2010 Tulorajat poistuivat - muuttuiko mikään? (ymparisto.fi):
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=365585&lan=fi&clan=fi