Valtioneuvosto

Työ vesien hyvän tilan saavuttamiseksi etenee

Lehdistötiedote   •   Helmi 17, 2011 19:41 EET

Pinta- ja pohjavesien tilan parantamiseen saatiin uusi työkalu, kun valtioneuvosto hyväksyi tänään valtakunnallisen vesienhoidon toteutusohjelman vuosille 2010-2015. Ohjelma tarkentaa valtakunnallisella tasolla edistettävät toimenpiteet, vastuutahot ja aikataulut vesien hyvän tilan saavuttamiseksi. Vesienhoidon alueellista toteutusta tarkennetaan edelleen tämän vuoden kuluessa.

"Määrätietoinen vesiensuojelutyö on Suomessa tuottanut hyviä tuloksia. Lisätoimia tarvitaan kuitenkin erityisesti rehevöityneiden alueiden ja heikentyneiden jokivesistöjen tilan parantamiseksi sekä pohjavesien suojelemiseksi", ympäristöministeri Paula Lehtomäki toteaa.

Vesienhoidon ympäristötavoitteisiin pääseminen vaatii työtä kaikilla toimialoilla. Tarvittavat toimenpiteet vaihtelevat eri vesienhoitoalueilla sen mukaan, mikä niiden vesien tila on. Vesien hyvää tilaa edistetään esimerkiksi yhdyskuntien viemäröintihankkeilla, maatalouden ravinteiden paremmalla hallinnalla, suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen perustamisella sekä vesien kunnostushankkeilla. Uusia menetelmiä kehitetään myös metsätalouden ja turvetuotannon haittojen vähentämiseksi. Tärkeää on lisäksi pohjavesien suojelu riskeiltä, joita aiheutuu esimerkiksi liikenteestä, pilaantuneista maa-alueista tai maa-ainestenotosta.

Vesienhoidon toteutusohjelma on laadittu laajapohjaisena yhteistyönä. ELY-keskusten koolle kutsumilla vesienhoidon yhteistyöryhmillä on ollut tärkeä rooli hoitotoimien suunnittelussa.

Vesienhoito edellyttää pitkäjänteistä työtä

 

Nyt vahvistettu vesienhoidon toteutusohjelma pohjautuu vuonna 2009 hyväksyttyihin vesienhoitosuunnitelmiin, jotka on laadittu seitsemälle vesienhoitoalueelle. Suunnitelmat uusitaan kuuden vuoden välein.

Vesienhoitosuunnitelmien mukaisilla toimilla parannetaan Suomen pinta- ja pohjavesien tilaa. Toimenpiteiden avulla nykyisin tyydyttävässä, välttävässä tai huonossa tilassa olevat pintavedet paranevat selvästi jo vuoteen 2015 mennessä. Kaikki pintavedet on tarkoitus saada hyvään tilaan viimeistään vuonna 2027. Vesienhoitotoimilla pohjavedet saadaan vuoteen 2015 mennessä pääosin hyvään tilaan.

"Vesienhoidossa teot ratkaisevat. Tarvitsemme edelleen pitkäjänteistä työtä, uusia innovaatioita ja taloudellisia satsauksia. Suunnitteluprosessi on osoittanut, että vahva kansallinen tahto on olemassa. Vesivaramme ovat arvokkaita, ja niitä pitää suojella. Tätä tukee hyvin myös Suomen maabrändi -työryhmän tavoite 'Drink Finland'", vesienhoidon suunnittelua ympäristöministeriössä koordinoiva neuvotteleva virkamies Hannele Nyroos toteaa.

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Hannele Nyroos, ympäristöministeriö
puh. 050 5726 358, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

Lisää aiheesta:

Vesienhoidon toteutusohjelma 2010 - 2015 (pdf, 450 kt):
http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=125038&lan=fi

Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 (ymparisto.fi):
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=5227&lan=fi

Vesienhoidon suunnittelu ja yhteistyö (ymparisto.fi):
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=13630&lan=fi