Aluehallintovirasto

Työnantajalle uhkasakkotuomio palkkalaskelmien laiminlyönnistä

Lehdistötiedote   •   Marras 02, 2011 19:08 EET

Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue on tuominnut Juvalla toimineen rakennusalan yrityksen omistajajohtajalle 1 000 euron uhkasakon, koska hän ei antanut entiselle työntekijälleen palkkalaskelmia työsuojeluviranomaisen käskystä huolimatta.  

Yhtiön työntekijä ja hänen ammattijärjestönsä ottivat työsuojeluviranomaiseen eli Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle yhteyttä, koska työntekijä ei ollut pyynnöstään huolimatta saanut työnantajaltaan neljää vuodelta 2010 puuttuvaa palkkalaskelmaa. Työntekijän työsuhde oli tuolloin jo päättynyt ja hän tarvitsi palkkalaskelmia työttömyyspäivärahan saamista varten.

Työsopimuslain mukaan työnantajalla on velvollisuus antaa jokaisen palkanmaksun yhteydessä työntekijälle laskelma, josta käyvät ilmi palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet. Työsopimuslaissa ei ole säännöksiä siitä, missä ajassa työntekijän on pyydettävä palkkalaskelmaa jos työnantaja ei ole niitä lainmukaisesti palkanmaksun yhteydessä antanut. Tämän vuoksi työnantajalla on velvollisuus antaa palkkalaskelmat tarvittaessa myös takautuvasti ja myös jälkikäteen työsuhteen jo päätyttyä.

Työsuojeluviranomainen velvoitti päätöksellään työnantajan antamaan työntekijälle puuttuvat neljä palkkalaskelmaa ja asetti velvoitteen noudattamiseksi yhtiön toimitusjohtajaan kohdistetun 1 000 euron uhkasakon. Työnantajayhtiö ei kuitenkaan antanut palkkalaskelmia ja tämän vuoksi työsuojeluviranomainen tuomitsi uhkasakon toimitusjohtajan maksettavaksi. Uhkasakon maksuunpanotuomio sai lainvoiman 21.10.2011.

Lisätietoja: ylitarkastaja Sampo Pelkonen, puhelin 050 386 7324