Euro RSCG

Uusi raportti nostaa Xeroxin tulostuksenhallintapalveluiden ykköseksi - Kasvu saavutettu asiakkaiden tarpeet huomioimalla

Lehdistötiedote   •   Loka 05, 2010 12:16 EEST

Xerox jatkaa johtajuuttaan tulostuksenhallintapalveluiden tarjoajana. Tutkimusyhtiö IDC:n uusimman raportin mukaan, yhtiö on vuoden 2009 liikevaihtoon perustuen maailmanlaajuisten tulostuksenhallinta-palveluiden edelläkävijä.

IDC:n raportti, joka analysoi asiakirjojen ulkoistamispalveluiden toimittajia eri osa-alueilla, osoittaa että maailmanlaajuinen tulostuksenhallintapalveluiden liikevaihto vuonna 2009 oli 7,78 miljardia dollaria. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 8,1 prosenttia. Xerox nappasi alan toimijoista suuremman 48,5 prosentin markkinaosuuden.

 

”Xeroxin mittavan markkinaosuuden voidaan katsoa johtuvan sen pyrkimyksistä laajentaa perinteiset tulostuksenhallintapalvelut koskemaan koko yhtiön eri toimintoja ja  mukaan lukien yhtiöiden sisäisen painotuotannon ja liikkuvien työntekijöiden tukemisen ”, kertoo Michael Orasin, IDC:n tutkimusjohtaja.

 

IDC:n mukaan tulostuksenhallintapalvelujen avulla erikokoiset yhtiöt pystyvät huomioimaan tulostukseen liittyvät infrastuktuurikulunsa. Hyvin toteutettujen tulostuksenhallintapalveluiden avulla kuluja voidaan karsia jopa 30 prosenttia. Lisäksi voidaan lisätä tuottavuutta, parantaa sisäistä valvontaa ja kasvattaa ympäristöystävällisyyttä.

 

Tulostuksenhallintapalveluiden markkinajohtajana Xerox tarjosi ensimmäisenä yhtiönä laajan Enterprise Print Service -palvelun (EPS), joka huomioi koko yhtiön tulostusympäristön ja sen eri elementit. Xeroxin toimivista tulostuksenhallintapalveluista hyötyvät erilaiset yhtiöt eri aloilta.

 

”Yritykset tulevat jatkossakin hakeutumaan Xeroxin tulostuksenhallinta -palveluiden käyttäjiksi, sillä toimituskykymme on vailla vertaa. Olemme sitoutuneita toimittamaan asiakkaillemme kustannussäästöjä ja tuottavuutta, huolimatta yrityksen koosta, maantieteellisestä sijainnista tai tämänhetkisestä tulostuspalveluiden tarjoajasta”, sanoo Stephen Cronin, president, Global Document Outsourcing, Xerox.

 

Äskettäin IDC:n 2010 tulostuksenhallintapalveluiden MarketScape -raportissa ykköseksi noteerattu Xerox on myös hyvässä iskussa hyödyntämään asiakirjojen ulkoistamispalveluiden kasvua osana laajempia liiketoimintaprosessien ulkoistamispalveluitansa.  Yhdessä yhtiöön kuuluvan ACS:n kanssa Xerox on nyt maailman johtava yhtiö liiketoimintaprosessien ja asiakirjojen hallinnan  saralla.

 

Lisätietoja:

Lassi Vihersaari, johtaja, Xerox Oy p. 040 586 9299

lassi.vihersaari@xerox.com

Xerox on maailman kuudenneksi suurin tietotekniikkayritys. Xerox Oy markkinoi Xeroxin tuotteita, ratkaisuja ja palveluita Suomessa. Yrityksellä on laaja valikoima tuotteita toimistoille ja graafiseen teollisuuteen. Xeroxin palvelut kattavat konsultoinnin, dokumenttien hallintaratkaisut ja ulkoistuksen. Xeroxin Euroopan tutkimus- ja tuotekehityskeskus sijaitsee Ranskan Grenoblessa. Lisätietoja Xeroxista saat verkko-osoitteesta www.xerox.fi

 

Xerox®, the Xerox wordmark and the spherical connection symbol are trademarks of Xerox Corporation in the United States and/or other countries. Prices, features, specifications, capabilities, appearance and availability of Xerox products and services are subject to change without notice.