All Female Panel ry

Uusi stand up -klubi All Female Panel starttaa 1.9.2017 Ravintola Manalassa

Lehdistötiedote   •   Elo 10, 2017 16:09 EEST

Viime aikoina on useamman kerran noussut tapetille kysymys hyvien naiskoomikoiden puutteesta Suomessa. Nyt suomalaisilla on mahdollisuus itse päättää mikä on asiaintila, kun Helsingissä aloittaa uusi naiskoomikoiden voimin pyörivä stand up -klubi All Female Panel

Asialla on viiden koomikon kollektiivi, jossa vaikuttavat Ida Grönlund, Kaisa Pylkkänen, Eeva Vekki, Saana Peltola ja Anna Rimpelä. Nämä hauskat naiset nähdään joka kuun ensimmäinen perjantai Manalassa kaupungin ajankohtaisimmalla klubilla. All Female Panelin tavoitteena on yksinkertaisesti järjestää aivan järjettömän hauskoja stand up -iltoja sekä esitellä yleisölle naispuolisia komiikan tekijöitä. Vakiojäsenten lisäksi klubilla nähdään myös vierailevia tähtiä.

Vakioviisikolla on takanaan yhteensä vuosikymmenten kokemus stand upista, jonka lisäksi Vekki on tuttu mm. Nelosen Mad Cook Showsta ja Rimpelä Ismo -sarjasta. Pylkkänen puolestaan tunnetaan myös käsikirjoittajana (mm. YleLeaks, Uutishuone, Itse valtiaat), kuten myös Grönlund (mm. YleLeaks, Nieminen & Lahtinen Show). Peltola taas oli mukana Ylen stand up -ohjelman Naurun tasapainon kolmannella kaudella.

Helsingin hurmaavin stand up-klubi All Female Panel Manalan yläkerrassa (Museokatu 10, 00100 Helsinki) joka kuun ensimmäinen perjantai 1.9.2017 alkaen.

Liput Tiketistä (alkaen 16,50€ / 13,50€).

Lisätiedot: Kaisa Pylkkänen 040 7036455 / Anna Rimpelä 040 7436674 / Saana Peltola 046 5322703

All Female Panel –yhdistyksen tarkoitus on edistää naiskoomikkojen näkyvyyttä ja esiintymismahdollisuuksia suomalaisen stand up –komiikan piirissä