Nokian Renkaat

Vianor Industrial -konsepti laajenee edelleen

Lehdistötiedote   •   Marras 01, 2011 10:11 EET

Ainutlaatuinen Vianor Industrial konsepti vastaa raskaita työkoneita hyödyntävien asiakkaiden palveluvaatimusten kasvamiseen ja teknistymiseen. Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Ukrainassa Vianor Industrial -konseptin piirissä toimii jo lähes 30 myyntipistettä.

Erityisesti Ruotsissa Vianor Industrial konsepti on kasvanut nopeasti. Toiminnassa on jo 12 erikoistunutta Vianor Industrial toimipaikkaa ja vuoden 2012 alussa avataan vielä neljä toimipaikkaa lisää.

- Näissä neljässä toimipaikassa henkilökunnan tekninen koulutus on jo pääosin suoritettu. Rengaskorjauksissa ja asennuksissa tarvittavien laitteiden kartoitus ja investoinnit ovat myös parhaillaan menossa, kertoo Vianor AB:n raskaiden renkaiden tuotepäällikkö Leif Karlsson.

Vianor Industrial konseptin kasvu jatkuu myös muualla, sillä Ukrainassa neuvotellaan parhaillaan uusista myyntipisteistä. Lisäksi konseptia ollaan laajentamassa tulevaisuudessa ainakin Kazakstaniin ja Venäjälle.

Rengasketju Vianorin ja Nokian Raskaiden Renkaiden yhteistyönä kehitetty Vianor Industrial -konsepti takaa ammattimaisen palvelun raskaalla puolella. Konseptin avulla pystytään koneyrittäjille ja urakoitsijoille tarjoamaan ammattitaitoisia ratkaisuja alan viimeisimpiä innovaatioita ja toimintamalleja hyödyntäen.

- Konseptin vahvuuksia ovat Vianorin parantunut kyky olla lähellä asiakasta ymmärtäen ja ennakoiden erilaiset rengastarpeet sekä kehittää uusia ratkaisuja ongelmiin niin tuote- kuin palvelupuolella. Yhteistyö Nokian Raskaiden Renkaiden kanssa mahdollistaa tiedon kulun ja kehitystyön katkeamattoman ketjun tuotteiden valmistajan, jälleenmyyjän ja loppukäyttäjälle välillä, Vianorin työkonerenkaiden markkinointipäällikkö Juha Lehtinen kertoo.

Erikoiskoulutettujen myyjien ammattitaito on asiakkaiden käytössä myös muissa Vianorin myyntipisteissä, joita tarvittaessa konsultoidaan parhaiden ratkaisujen saavuttamiseksi. Tulevaisuudessa Vianor Industrial-konseptissa mukana olevien myyntipisteiden määrä tulee edelleen jatkamaan kasvuaan.

Tällä hetkellä Suomessa Vianor Industrial -konseptin alla toimivat myyntipisteet sijaitsevat Hyvinkäällä, Tampereella ja Ylivieskassa.

Kaikki Vianor Industrial myyntipisteet (tilanne 30.9.2011):

Suomi
-          Hyvinkää
-          Tampere
-          Ylivieska

Ruotsi
-          Kristianstad
-          Norrköping
-          Umeå
-          Halmstad (uusi)
-          Haninge (uusi)
-          Trollhättan (uusi)
-          Sävsjö (uusi)
-          Västerås  (uusi)
-          Gävle (uusi)
-          Jönköping  (uusi)
-          Karlstad  (uusi)
-          Skellefteå  (uusi)

Tulossa Ruotsiin 2012
-          Smålandsstenar
-          Falköping
-          Partille
-          Trelleborg

Norja
-          Bergen Loddefjord
-          Elverum
-          Gol
-          Grimstad
-          Hamar
-          Haugesund
-          Hönefoss Hensmoen
-          Kristiansand
-          Moss
-          Notodden
-          Oslo Okern
-          Stordal
-          Trondheim Tiller
-          Tromsö
-          Verdal
-          Öyern

Ukraina  
-          Dnepropetrorovs (uusi)
-          Donetsk (uusi)
-          Odessa  (uusi)

Kuvia: www.nokianrenkaat.fi/VianorIndustrial  

Lisätiedot:

Vianor Oy: Markkinointipäällikkö, Maatalous- ja työkonerenkaat Juha Lehtinen, p. 010 401 2280, juha.lehtinen@vianor.com

Nokian Raskaat Renkaat Oy: Myynti- ja markkinointipäällikkö Vesa Sampakoski, 010 401 7605 vesa.sampakoski@nokiantyres.com

Vianor Oy on autoiluun ja rengaspalveluihin keskittynyt kasvava ketju, johon kuuluu maailmanlaajuisesti yli 800 myyntipistettä. Laajan myyntiverkoston ansiosta Vianor on rengas- ja autohuoltoliike, jota ei tarvitse kaukaa hakea. Ketjussa työskentelee yli tuhat rengasalan osaajaa, joilla on vankka ja monipuolinen ammattitaito sekä vuosien kokemus alalta. www.vianor.fi

Nokian Raskaat Renkaat Oy on osa Nokian Renkaat Oyj -konsernia sekä yksi maailman tunnetuimpia ja menestyvimpiä erikoisrenkaiden valmistajia. Metsäkonerenkaiden valmistajana yhtiö on markkinajohtaja maailmassa. Tuotevalikoimaan kuuluu myös erilaisia erikoisrenkaita maatalouteen, teollisuuteen, satamiin ja kaivoksiin. Yhteistä kaikille tuotteille on oman, asiakkaiden kanssa tiiviissä yhteistyössä tehdyn tutkimus- ja kehitystyön tuottamat innovatiiviset ratkaisut, laatu ja kestävyys. Nokian Raskaat Renkaat tunnetaan ammattitaitoisesta ja joustavasta, alansa parhaasta palvelusta. www.nokianraskaatrenkaat.fi

Nokian Renkaat keskittyy ainoana rengasvalmistajana maailmassa tuotteisiin ja palveluihin, jotka helpottavat ihmisten turvallista liikkumista pohjoisissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet. Yhtiö kehittää tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan. Yhtiön liikevaihto vuonna 2010 oli 1 058,1 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä vuoden lopussa 3506. Nokian Renkaiden osake on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

www.nokianrenkaat.fi