Voddler

Voddler esittelee sopimuksen Sandrew Metronomen kanssa

Lehdistötiedote   •   Helmi 18, 2010 17:33 EET

Sandrew Metronomen kanssa solmitun sopimuksen ansiosta Voddlerin ainutlaatuinen elokuvapalvelu laajenee elokuvilla yhdeltä Pohjoismaiden johtavilta elokuvien levitysyhtiöiltä. Voddler-käyttäjät pääsevät sopimuksen myötä jo helmikuusta lähtien katsomaan lukuisia Sandrew Metronomen tuoreita ja vanhempia suosikkielokuvia sekä mainosrahoitteisessa (AVOD) että pay-per-view-ikkunassa (TVOD).

– On todella hauskaa, että voimme nyt tarjota Voddlerissa sekä ruotsalaisia että kansainvälisiä laatuelokuvia. Kysyntää niille on, ja uskomme, että ruotsalainen elokuva voi löytää Voddlerista uuden markkina-alueen. Pyrimme tarjoamaan jäsenillemme huippuluokan elokuvapalvelun, jolla on suurin mainosrahoitteisten elokuvien valikoima, sanoo Zoran Slavic, Voddlerin varatoimitusjohtaja.

Sopimus Sandrew Metronomen kanssa tarkoittaa myös sitä, että parhaillaan elokuvateattereissa menestystä keräävä Hääkuvaaja tulee saataville Voddler Premiumiin sen julkaisupäivänä 24. helmikuuta. Hääkuvaajan ohjaaja Ulf Malmros on myös käsikirjoittanut elokuvan, mistä hänet aiemmin tänä vuonna palkittiin Guldbagge-palkinnolla. Malmrosin aikaisempia töitä ovat mm. Levoton Sussie, Paras kesä ja Unelma bändistä Tjenare kungen, josta hänelle myönnettiin parhaan ohjauksen Guldbagge. Kjell Bergqvist puolestaan palkittiin suorituksestaan Hääkuvaajassa parhaan miessivuosan Guldbaggella.

– Ruotsalaiselle elokuvalle on tärkeää löytää uusia teitä yleisön luo ja tuoda vuosittain valmistuvat elokuvat yhä useampien saataville. Tulee olemaan jännittävää nähdä Hääkuvaaja Voddlerin kaltaisessa uudessa, laillisessa elokuvamediassa, sanoo ohjaaja Ulf Malmros.

Voddlerilla on tällä hetkellä Ruotsissa yli 400 000 jäsentä, ja tammikuun aikana palvelussa näytettiin elokuvia yli miljoona kertaa. Voddlerin kansainvälinen laajentuminen on käynnistynyt, ja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana se tullaan lanseeraamaan Norjassa, Tanskassa ja Suomessa.

Lehdistöyhteys:
Ellinor Lejman, Public Relations, Voddler Sweden AB
+46 (0)705 95 68 88, ellinor.lejman@voddler.com

Tietoa Sandrew Metronomesta
Sandrew Metronome on yksi Pohjoismaiden johtavista elokuvien levitysyhtiöistä. Yhtiö tuottaa, ostaa ja levittää elokuvia elokuvateattereihin, DVD:lle ja Blu-ray:lle sekä digitaalisille medioille. Sandrew Metronome levittää myös Warner Brosin elokuvia elokuvateattereihin ja NonStop Entertainmentsin elokuvia DVD:lle. Sandrew Metronomella on toimintaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa ja se on Schibsted-konsernin kokonaisomistuksessa.


Tietoa Voddlerista
Voddler perustettiin Tukholmassa vuonna 2005. Teemme yhteistyötä viihdealan tärkeimpien tekijöiden kanssa voidaksemme tarjota korkealuokkaisimpia on demand -palveluja. Voddlerin avulla voit katsoa elokuvia ja tv-ohjelmia juuri silloin kuin sinulle itsellesi sopii. Voddler on helppokäyttöinen, laillinen palvelu, joka toimii vuorokauden ympäri – ja jonka kuvan- ja äänenlaatu on erinomainen. Tarvitset vain Internet-yhteyden, tietokoneen ja Voddler-inviten.