Valtioneuvosto

Vuoden 2011 puolustusbudjetti

Lehdistötiedote   •   Syys 11, 2010 00:16 EEST

Talousarvioesityksen lähtökohdat ja toiminnan keskeinen tavoite

Puolustusministeriön hallinnonalaa koskevan vuoden 2011 talousarvioesityksen lähtökohtana on valtioneuvoston selonteko "Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009".

Puolustusvoimien tehtäviä ovat Suomen sotilaallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen sekä osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan. Näistä tärkein tehtävä on Suomen sotilaallinen puolustaminen, joka muodostaa perustan muiden tehtävien suorittamiselle. Puolustusvoimat valmistautuu torjumaan maahan kohdistuvan sotilaallisen voimankäytön ja sillä uhkaamisen. Tämä korostaa ennaltaehkäisyn merkitystä. Puolustuskyky ja -valmius mitoitetaan siten, että tehtävät ovat toteutettavissa tilannekehityksen mukaisesti.

Puolustusvoimille kuuluvat tehtävät vaativat selkeää toimintojen ja hankintojen priorisointia. Henkilöstökustannukset,materiaalinen kehittäminen ja toimintamenot pyritään pitämään tasapainossa. Tämä edellyttää henkilöstö- ja kiinteistömenojen suhteellisen osuuden kasvun pysäyttämistä. Uskottavan kansallisen puolustuskyvyn ylläpitämiseksi materiaaliseen ylläpitoon ja kehittämiseen käytetään keskimäärin noin kolmannes puolustusmäärärahoista.

Sotilaallisen maanpuolustuksen suorituskykyjen kehittämisen haasteena ovat edelleen toiminnan ylläpitoon tarvittavien resurssien riittävyys sekä teknologian hankinnan, käytön ja ylläpidon kallistuminen.

Hallinnonalan määrärahat ja henkilöstö

Puolustusministeriön hallinnonalalle esitetään määrärahoja noin 2 853 milj. euroa, mikä on 144 milj. euroa enemmän kuin vuoden 2010 varsinaisessa talousarviossa. Määrärahojen lisäys aiheutuu pääosin puolustusmateriaalin tilausvaltuuksien menoajoitusmuutoksista, vuoden 2009 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaisesta kahden prosentin tasokorotuksesta sekä ennakollisista kustannustasotarkistuksista. Määrärahojen mitoituksessa on lisäksi otettu huomioon valtiontalouden kehyspäätösten yhteydessä sovitut puolustusmateriaalihankintojen maksatusten lykkäykset. Verrattaessa vuoden 2011 määrärahatasoa vuoteen 2010 tulee myös ottaa merkittävänä tekijänä huomioon se, että vuoden 2011 talousarvioesitys sisältää vuoden 2010 kolmannessa lisätalousarviossa päätetyn noin 80 milj. euron suuruisen tilausvaltuuksien maksatusten ja niitä vastaavien määrärahojen siirron vuodelta 2010 vuodelle 2011.

Vuoden 2011 talousarvioesityksessä esitettävistä uusista ja aiemmin myönnetyistä puolustusvoimien tilausvaltuuksista aiheutuu vuodelle 2011 menoja yhteensä 854 milj. euroa ja talousarviovuoden jälkeisille vuosille määrärahasitoumuksia 1 660 milj. euroa.

Puolustusministeriön pääluokan menojen osuus ennustetusta bruttokansantuotteen määrästä on vuonna 2011 sama kuin tänä vuonna eli noin 1,5 prosenttia. Pääluokan määrärahojen osuus on kaikista valtion budjettitalouden määrärahoista noin 5,7 % (v. 2010 noin 5,4 %).

Hallinnonalan henkilötyövuosimääräksi arvioidaan vuonna 2011 noin 15 900 henkilötyövuotta, missä on vähennystä kuluvaan vuoteen verrattuna noin 80 henkilötyövuotta aiheutuen pääosin puolustusvoimien henkilötyövuosimäärän vähenemisestä.

Puolustusvoimien toimintamenot

Puolustusvoimien toimintamenoihin esitetään määrärahoja yhteensä noin 1 696 milj. euroa, ja niillä ylläpidetään nykyinen toiminnan taso. Palkkausmenojen osuus on lähes puolet toimintamenoista. Toimintamenomäärärahoissa on edelliseen vuoteen verrattuna lisäystä noin 72 milj. euroa (4,4 %), Lisäys johtuu pääosin kehyksen sisällä tapahtuvasta määrärahojen siirrosta Puolustusmateriaalihankinnat -momentilta sekä kustannustasotarkistuksista.

Ikäluokasta koulutetaan kaikki varusmiespalvelukseen terveydentilansa puolesta sopivat miehet. Varusmiesten päivärahojen korotuksiin käytetään 3,2 milj. euroa. Tavoitteena on kouluttaa kertausharjoituksissa vastaava määrä reserviläisiä (25 000 henkilöä, 125 000 koulutusvuorokautta) kuin vuonna 2010.

Puolustusmateriaalihankinnat

Puolustusmateriaalihankintoihin esitetään määrärahoja noin 738 milj. euroa, missä on lisäystä noin 40 milj. euroa (5,7 %) kuluvan vuoden varsinaiseen talousarvioon verrattuna. Lisäys johtuu pääosin tilausvaltuuksien maksatusten ja niitä vastaavien määrärahojen siirrosta vuodelta 2010.

Puolustusmateriaalihankintoihin esitetään uutta tilausvaltuutta, jonka yhteismäärä on noin 152 milj. euroa vuosina 2011 - 2014. Tilausvaltuudella mm. päivitetään raskaan raketinheitinjärjestelmän ammunnanhallintajärjestelmä ja hankitaan ampumatarvikkeita, aloitetaan panssarimiinojen modernisointi, kehitetään puolustusvoimien erikoisjoukkoja sekä jatketaan puolustusvoimien yhteisten tietopalveluiden ja -järjestelmien rakentamista.

Sotilaallinen kriisinhallinta

Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenoihin esitetään noin 59 milj. euroa, mikä on noin 5 milj. euroa vähemmän kuin vuoden 2010 varsinaisessa talousarviossa. Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenoja koskeva osuus noin 60 milj. euroa sisältyy ulkoasiainministeriön pääluokkaan. Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen suunniteltu yhteisvahvuus eri operaatioissa, pääosin Kosovossa ja Afganistanissa, on vuonna 2011 noin 300 sotilasta. Talousarvioesityksessä on lisäksi varauduttu merivoimien alusyksikön lähettämiseen EU-johtoiseen Somalian Atalanta-operaatioon. Lisäksi vuoden 2011 alusta lukien on kotimaassa valmiudessa kuuden kuukauden ajan noin 300 kahteen EU-taisteluosastoon koulutettua
sotilasta.

Lisätiedot:
Kansliapäällikkö Kari Rimpi, puh. (09) 160 88101
Ylijohtaja Teemu Penttilä, puh. (09) 160 88170
Talousjohtaja Timo Norbäck, puh. (09) 160 88240