YIT Oyj

YIT Infra 2015 -tapahtumassa: Allianssimalli sopii suuriin rakennushankkeisiin

Lehdistötiedote   •   Maalis 03, 2015 09:00 EET

Allianssi-toimintamallia on sovellettu Suomessa jo muutaman vuoden ajan. Erityisesti vaativissa infrastruktuuri- ja toimitilahankkeissa allianssi toimii yksinkertaista projektijohtourakkaa tehokkaammin ja joustavammin.

Allianssi on tilaajan ja yhden tai useamman toteuttajan yhteenliittymä. Tyypillisesti osapuolina voivat olla esimerkiksi tilaaja, suunnittelija ja rakennusyhtiö. Keskeinen ero perinteiseen urakointiin on se, että osapuolet vastaavat suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä ja jakavat myös projektin riskit ja hyödyt yhdessä. Myös kaikki projektin kustannukset raportoidaan avoimesti.

”Muutoksista voidaan sopia joustavasti yhdessä, kun laskutus tapahtuu avoimin kirjoin. Tämä on erittäin tärkeää suurissa hankkeissa”, sanoo YIT:n yksikönjohtaja Ari Bergström.

Kun osapuolet istuvat ”pöydän samalla puolella”, voivat kaikki tuoda mukaan heti alussa parhaan osaamisensa. Allianssimalli mahdollistaa ja varmistaa hankkeelle parhaan lopputuloksen parhaassa kokonaisaikataulussa. Tästä on erityisen suuri hyöty vaativissa ja suurissa hankkeissa kuten sairaaloiden, voimalaitosten tai isojen infrastruktuurihankkeiden rakentamisessa tai muuten toiminnan kannalta kriittisissä hankkeissa. Jos myös toteutuksen lopullinen aikataulu on kriittinen, ovat allianssimallin hyödyt ilmiselvät.

Rakennusyhtiöiltä allianssi edellyttää uudenlaista paneutumista asiakkaan prosessiin sekä koko projektin kehittämiseen heti alkuvaiheessa.

”Allianssimalli on jo nyt osoittanut toimivuutensa ja toivomme, että sitä määrätietoisesti kehitetään. Erilaiset sekamallit tai kevennetyt allianssit eivät tuo samanlaisia hyötyjä”, Bergström jatkaa.

YIT on liittynyt vuoden 2014 aikana jo useaan merkittävään allianssiin. Keväällä 2014 yhtiö lähti mukaan Lahden matkakeskuksen toteuttamiseen yhdessä Siton ja Lahden kaupungin kanssa. Toinen YIT:lle merkittävä allianssihanke on Turun Seudun Energiatuotannon CHP-voimalaitos Naantalissa. Kokonaisinvestoinniltaan 260 miljoonan euron hankkeeseen sisältyy 50 miljoonan euron rakennusurakka, joka toteutetaan allianssimallilla. Mukana ovat myös A-Insinöörit ja, Insinööritoimisto AX-LVI. Kehitysvaiheessa olevan hankkeen toteutus käynnistyy keväällä 2015. Allianssimalli sopii myös kunnossapitohankkeisiin. Pakilan alueurakka toteutetaan allianssina, jossa YIT vastaa alueen katujen kunnossapidosta.

YIT osallistuu Infra 2015 –tapahtumaan tiistaina 3.3. Wanhassa Satamassa. Yksikönjohtaja Ari Bergström pitää tapahtumassa puheenvuoron klo 13.00 ”Kokemuksia allianssimallista erityyppisissä hankkeissa”.

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä – asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme lähes 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2014 liikevaihtomme oli noin 1,8 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi