CupoNation Suomi

Ystävänpäivälahjaa etsitään verkosta miehille kolme kertaa naisia useammin

Lehdistötiedote   •   Helmi 04, 2015 13:10 EET

Ystävänpäivälahjoja ja -lahjaideoita etsitään nykyään kauppojen lisäksi myös verkosta. Tästä kertovat Google-haut, joita CupoNation tutki. Suomessa ystävänpäivälahjoja alettiin etsiä Googlesta ensi kertaa vuonna 2006.

Eniten ystävänpäivälahjoista näyttävät huolehtivan naiset, sillä tyypillisimmin Googlesta etsitään apua ystävänpäivälahjaan miehelle. Myös naiselle ja poikaystävälle ystävänpäivälahjoja etsitään jonkin verran. Tytöt, tyttöystävät ja pojat sen sijaan jäävät Google-hakujen määrän perusteella huomattavasti useammin ilman lahjaa. Kahden viime vuoden aikana miespuolisille henkilöille etsittiin ystävänpäivälahjaa kaiken kaikkiaan kolme kertaa useammin kuin naispuolisille.

Määrät löytyivät tutkimalla, kuinka paljon ystävänpäivälahja-sanaa haettiin Googlesta lahjan saajaan yhdstettynä.

Ystävänpäiväkorttien etsiminen verkosta on Google-hakujen perusteella sen sijaan vähentynyt vuosi vuodelta selkeästi.

Kouluissa halataan, pariskunnat viettävät yhteistä aikaa

Ystävänpäivä rantautui Suomeen Yhdysvalloista 1980-luvun loppupuolella, ja virallisesti se on löytynyt kalenterista vuodesta 1996 lähtien.

Tyttö- ja poikaystävien lisäksi ystävänpäivänä muistetaan edelleen runsaasti muitakin ystäviä. Vaikka kortteja haetaankin nykyään vähemmän Googlen avulla, ystävänpäiväkorttien lähettäminen on edelleen ilmiselvä ja tärkeä osa suomalaista ystävänpäivää.

Myös esimerkiksi kouluissa saatetaan järjestää tempauksia, kuten koulukavereiden halaamista tai rusettiluistelua.

Kuka ihmeen Valentine?

Ystävänpäivä eli Valentinen päivä on saanut nimensä Valentine-nimiseltä pyhimykseltä – tosin samannimisiä pyhimyksiä on elänyt useampikin. Legendoja Valentinesta tosin riittää: yhden mukaan Valentine esimerkiksi vihki salaa sotilaita.

Muualla maailmassa ystävänpäivä liittyykin vahvasti romanttiseen rakkauteen ja ihastumisiin. Erityisen suurta sen viettäminen on esimerkiksi Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Ystävänpäiväkortteja on lähetetty noissa maissa jo 1800-luvulla.

CupoNation on verkkokauppojen alennuskoodeja tarjoileva ja tarjouksia listaava verkkokauppa ja yritys, joka kerää suomalaisten iloksi yli 650 verkkokauppaa ja brändiä yhteen paikkaan. Löydät meidät osoitteesta www.cuponation.fi. Jos haluat lukea lisää meistä, tietoa löytyy osoitteesta www.cuponation.fi/blogi.