Tiedote -

​”2XU:n kompressiovaatteet auttoivat minua takaisin urheilun pariin”

2XU on osa asiakkaamme, kroonisen hermokivun diagnoosin saaneen Tea Suikin, tarinaa. Tea oli urheilullinen nuori nainen joka harrasti muun muassa alppihiihtoa kilpatasolla. Kaikki muuttui kuitenkin neljä vuotta sitten kun Tea joutui pahoinpitelyn kohteeksi. Hän sairastui crps-oireyhtymään, eli erittäin vaikeaan krooniseen hermokipuun.

Kipua yritettiin hoitaa voimakkailla lääkkeillä sekä kapsaisiini-hoidolla ilman tulosta. Lääkkeet auttoivat jonkin verran, mutta sivuoireet niistä olivat niin pahoja, että Tea ei pystynyt elämään tavallisen nuoren elämää. Viime syksynä Tean selkäytimeen asennettiin neurostimulaattori. 

- On varmaan sanomattakin selvää, että suhteeni urheiluun muuttui sairastumiseni myötä täysin. Enää urheilu ei tuottanutkaan sitä terapeuttista hyvänolon tunnetta, vaan esimerkiksi juostessa jo ensi askeleet aiheuttivat sähköiskumaisen, koko oikean jalan sisäsyrjää pitkin menevän järkyttävän kivun, joka hallitsi kaikkea. Aina, kun yritin edes varovasti kokeilla jotain kevyttäkään urheilua, kipu oli niin sanoin kuvailemattoman kova, etten pystynyt jatkamaan, Tea huomauttaa.

Tea ei voinut vuoteen tapahtuman jälkeen urheilla lainkaan. Mutta Tean isä, joka on OMT-fysioterapeutti, auttoi kuitenkin Teaa ja sanoi että kipua sietämällä, voi Tea jonain päivänä jatkaa urheilua niin, että kipu ei hallitse koko tekemistä. Hän jatkoi taistelemista ja lähes joka treeni loppui kyyneliin, mutta nuo kyyneleet eivät menneet hukkaan. Tea pystyi tuolloin tekemään kevyitä harjoituksia ja käymään joillakin ryhmäliikuntatunneilla, mutta joutui jättämään monia liikkeitä tekemättä polven kivun takia.

- Isäni kertoi lukeneensa tutkimuksia 2XU:n kompressiovaatteiden hyvistä vastineista kroonisenkivunpotilailla. Hiukan empien kuuntelin isäni sanoja miettien, miten yhdet trikoot voisivat auttaa kipuuni, Tea kommentoi.

Tea päätti kuitenkin kokeilla 2XU:n kompressiotrikoita.

- Heti en tietenkään huomannut muutosta, mutta jatkoin trikoiden käyttöä jokaisessa harjoituksessani. Pikkuhiljaa huomasin, että pystyin tekemään asioita, joita en sairastuttuani pystynyt edes ajatella tekeväni. Parhaimmat tällaiset asiat olivat kyykkääminen painojen kanssa ja kaikki mahdolliset hypyt! Huomasin, että harjoituksen jälkeen minun ei tarvinnutkaan ottaa päivän ylimääräistä kipulääkettä. Minun ei tarvinnutkaan kiirehtiä kotiin salilta saadakseni kylmäpussin pakastimesta polvelleni. Kipu totta kai ei ole hävinnyt kokonaan, mutta urheillessa pystyin jättämään sen ajatuksissani taka-alalle ja pystyin saavuttamaan sen hyvänolon tunteen, jota kaikki hakevat, Tea kommentoi.

Tean sairastumisesta on kulunut 4 vuotta ja hän haaveilee crossfitin aloittamisesta tulevaisuudessa.

- 2XU:n kompressiovaatteet ovat tehneet sen mahdolliseksi! Siitä asti, kun ostin ensimmäiset 2XU:n trikooni en ole käyttänyt muita housuja urheillessani. En voi edes sanoin kuvailla kuinka onnellinen ja kiitollinen olen siitä, että 2XU-tuotteet on mahdollistanut sen, että pystyn urheilemaan niin vähillä rajoitteilla. Mikään kipulääke tai hoitomuoto ei olisi pystynyt samaan, Tea sanoo lopuksi.

2XU haluaa kiittää Teaa siitä, että hän kertoi meille kokemuksistaan ja toivomme että Tea pääsee kokeilemaan crossfitia lähitulevaisuudessa.

Linkit

Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Kategoriat

  • 2xu
  • 2xu suomi
  • enjoy sport finland
  • kompressio
  • kompressiovaatteet
  • urheilu
  • krooninen hermokipu

Enjoy Sport on yksi urheilualan nopeimmin kasvavista yrityksistä teknisten urheiluvaatteiden saralla. Yritys tunnetaan parhaiten 2XU-kompressiovaatteista sekä 2XU:n märkäpuvuista ja triatlon-, juoksu- ja pyöräilyvaatteista. Kaikki ovat erittäin laadukkaita teknisiä treenivaatteita. 2XU-kompressiovaatteita pidetään maailmanlaajuisesti kompressioalan huippuina. Kompressiovaatteet on valmistettu laadukkaasta PWX-materiaalista, jonka asteittainen paine parantaa verenkiertoa ja vähentää lihasten värinää, mikä auttaa lihaksia rentoutumaan, parantaa kestävyyttä, nopeuttaa palautumista ja pienentää loukkaantumisriskiä. Vaatteet on tarkoitettu kaikenlaisille ihmisille sekä treenin aikana että sen jälkeen. Riippumatta siitä, harjoittelevatko he vähän vai paljon. Enjoy Sport on vakiintunut yritys, ja sitä johtavat omistautuneet, ammattitaitoiset ja asiakaskeskeiset ihmiset, jotka ovat lähtöisin suomalaisen huippu- tai kunto-urheilun parista. Ota yhteyttä osoitteeseen info@enjoysport.fi.

Yhteyshenkilöt

Ellen Sørum

Lehdistön yhteyshenkilö