Tiedote -

Actaviksesta Yliopiston apteekin vuoden yhteistyökumppani 2015

Yliopiston apteekki on nimittänyt Actaviksen vuoden yhteistyökumppaniksi keskiviikkona 14.1.2015 YA-akatemiapäivillä Wanhassa Satamassa Helsingissä. YA-akatemiapäivät on vuosittain järjestettävä henkilöstökoulutustapahtuma, jossa julkistetaan vuoden yhteistyökumppani lääketeollisuuden yrityksistä. Tänä vuonna 900 osallistujan päivät järjestettiin 13. – 16.1.2015.

”Actavis on tehnyt pitkään yhteistyötä Yliopiston apteekin kanssa, kehittänyt sitä ja heillä on hyvä ja laaja tuotevalikoima. Asiat etenee juuri siten kuin sovittu ja saatavuus sekä toimitusvarmuus ovat hyvät. Actavis on aktiivinen ja tuloksellinen kampanjoija”, kommentoi Yliopiston apteekin markkinointipäällikkö Kristiina Vuori julkistamistilaisuudessa. Actaviksen myyntipäällikkö Maarit Merilä vastaanotti palkinnon.

”Nöyrimmät kiitokset, tämä on suuri saavutus ja kunnia. Yhteistyö toimii aina kahteen suuntaan eli kiitos Yliopiston apteekille mielekkäästä mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä kanssanne, Maarit Merilä sanoi. ”Olemme kansainvälinen yritys ja viemme ylpeydellä viestin tästä palkinnosta eteenpäin Tukholmaan ja miksei myös Yhdysvaltoihin saakka” Merilä jatkoi viitaten Actaviksen yrityskauppoihin yhdysvaltalaisen Allerganin kanssa.

Kuvassa vuoden yhteistyökumppanin palkinnon vastaanottanut myyntipäällikkö Maarit Merilä   Actavikselta Yliopiston apteekin johtoryhmäläisten kanssa.

Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Kategoriat

  • vuoden yhteistyökumppani
  • yliopiston apteekki
  • actavis
  • ya-akatemiapäivät
  • meet the retailer
  • ya
  • maarit merilä
  • 2015

Actavis plc (NYSE: ACT) on kansainvälinen geneerinen lääkealan yritys, joka kehittää, valmistaa ja toimittaa rinnakkaislääkkeitä sekä brändituotteita ja biosimilaareja. Yhtiön globaali pääkonttori sijaitsee Dublinissa Irlannissa ja hallinnollinen pääkonttori sijaitsee Parsippanyssa New Jerseyssä, USA:ssa.

Yhteyshenkilöt

Christian Jönsson

Lehdistön yhteyshenkilö Managing Director Finland +358 40 902 2282