Skip to content
Ainutlaatuinen Obama-haastettelu vain HISTORY-kanavalla

News -

Ainutlaatuinen Obama-haastettelu vain HISTORY-kanavalla

Upouudessa dokumentissa perehdytään Barack Obaman kahdeksan vuotta kestäneeseen virkakauteen Yhdysvaltain presidenttinä, yksinoikeudella vain HISTORY-kanavalla! Ohjelmassa nähdään myös presidentin viimeinen ja kattavin Valkoisessa talossa tehty televisiohaastettelu.

Barack Obamasta tuli vuonna 2009 Yhdysvaltain 44. presidentti. Maan ensimmäinen afro-amerikkalainen presidentti oli kampanjoinut iskulauseella ”muutos, johon voimme uskoa”. Moni piti Obamaa suoranaisena yhdysvaltalaisen unelman perikuvana. Maalla oli kuitenkin edessään erittäin vaikeat ajat keskellä syvää taloudellista kriisiä.

Kahdeksan vuotta myöhemmin Yhdysvallat on saamassa uuden presidentin. Samalla Obaman virkakautta arvioidaan kriittisin silmin. Historiantutkijat tutkivat Obaman hallintoa vielä vuosikymmeniä, mutta mikä on presidentin näkökulma omaan virkakauteensa?

Kaksituntisessa erikoisdokumentissa President Obama: In His Own Words Barack Obama kertoo oman näkemyksensä virkakaudestaan: onnistumisistaan, epäonnistumisistaan, vaikeuksistaan kongressin kanssa sekä rotukysymyksestä. Hän kertoo myös oman näkemyksensä siitä, miten Trumpin presidenttikausi tulee sujumaan.

Ohjelmassa nähdään suorasukaisia haastatteluja Barack Obaman kanssa. Haastatteluja tehtiin sekä ennen että jälkeen vuoden 2016 presidentinvaaleja, ja ne tarjoavat ainutlaatuisen sisäpiirin näkökulman Obaman presidenttikauteen. Ohjelmaa varten järjestettiin myös presidentti Obaman viimeinen ja kattavin Valkoisessa talossa suoritettu yksityishaastattelu, jota varten kuvattiin lähes kaksi tuntia kuvamateriaalia.

Dokumentissa nähdään myös yli 30 uutta haastattelua Obaman hallinnon jäsenten sekä kongressin ja lehdistön edustajien kanssa. Mukana ovat mm. varapresidentti Joe Biden, ulkoministeri John Kerry, valtiovarainministeri Tim Geithner, oikeusministeri Eric Holder, kansliapäällikkö Denis McDonough ja turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Susan Rice.

President Obama: In His Own Words on Texas Crew Productionsin tuotantoa ja nähdään yksinoikeudella HISTORY-kanavalla. Se saa ensi-iltansa perjantaina 3. helmikuuta kello 22.00.

Topics

Categories

Bringing human stories to life!

A+E Networks UK on televisioyhtiö, joka omistaa laadukkaita ja uraauurtavia fakta- ja viihdekanavia. Pohjoismaissa näitä kanavia ovat The HISTORY Channel, The HISTORY Channel HD, HISTORY2 ja HISTORY2 HD. Kanavilla ohjelmaa lähetetään ympäri vuorokauden ja kaikki ohjelmat on tekstitetty paikallisilla kielillä. Yhtiö on yhdysvaltalaisen A+E Networksin ja brittiläisen Sky:n yhteisprojekti, jolla on kanavia lähes 100 maassa halki Iso-Britannian, Pohjoismaiden, Benelux-maiden, Keski- ja Itä-Euroopan, Afrikan ja Lähi-Idän.

A+E Networks
1 Queen Caroline Street
W6 9DZ London
United Kingdom
Visit our other newsrooms