Tiedote -

Altia jatkaa Brown-Formanin brändien eksklusiivisena jakelijana Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa

Altia ja Brown-Forman ovat uudistaneet sopimuksensa alkoholijuomien maahantuonnista ja jakelusta Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa. Sopimuksen myötä Altia jatkaa näissä maissa Brown-Formanin eksklusiivisena edustajana sekä vähittäismyynnissä että ravintolamyynnissä.

Brown-Forman on yksi maailman suurimmista alkoholijuomayhtiöistä, ja sen tunnetuimpiin brändeihin kuuluvat muun muassa Finlandia Vodka ja Jack Daniel’s Tennessee Whiskey. Brown-Formanin valmistama Woodford Reserve Whiskey lanseerattiin viime vuonna Ruotsissa ja Norjassa. Tänä vuonna Woodford Reserve lanseerataan Suomessa sekä Alkon että ravintoloiden valikoimiin.

– Brown-Forman on meille merkittävä partneri. Se on maailman alkoholijuomayhtiöiden kärkeä, ja sillä on jakelua yli 160 maassa. Olen erittäin tyytyväinen, että jatkamme syvää yhteistyötämme Altian päämarkkina-alueilla, toteaa Altian päämiesliiketoiminnasta vastaava johtaja Janne Halttunen.

Altia toimii Pohjoismaiden ja Baltian alueella yhteensä kuudessa maassa: Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Virossa ja Latviassa. Näiden lisäksi Altia on merkittävä toimija Pohjois-Euroopan matkustajamyynnissä.

– Olemme Brown-Formanilla tyytyväisiä päästessämme jatkamaan pitkäaikaista yhteistyötämme Altian kanssa Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa sekä yhdessä rakentamaan ja kehittämään edelleen Brown-Formanin brändejä, sanoo Pohjoismaiden ja Baltian Group General Manager Robin Stoppelkamp Brown-Formanilta.

Jakelun lisäksi Altia ja Brown-Forman tekevät tiivistä yhteistyötä alkoholijuomien valmistuksessa. Altia vastaa sopimusvalmistajana Brown-Formanin omistaman Finlandia Vodkan tislauksesta ja pullotuksesta. Finlandia Vodka valmistetaan kokonaisuudessaan Altian tehtailla Suomessa suomalaisesta ohrasta, ja sitä myydään ympäri maailmaa.

Altia on Pohjoismaiden ja Baltian johtava alkoholijuomayhtiö, jonka tuotevalikoima koostuu laadukkaista brändeistä. Altia valmistaa, markkinoi, myy, vie ja tuo maahan alkoholijuomia. Päämiesliiketoiminta muodostaa Altian kokonaisliikevaihdosta lähes kolmanneksen.

Lisätietoja: SVP, Partner Brands Janne Halttunen, Altia Oyj, p. +358 40 187 4407.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • altia

Altia on Pohjoismaiden ja Baltian johtava alkoholijuomayhtiö, jonka tuotevalikoima koostuu viineistä ja väkevistä juomista. Altian omia brändejä ovat muun muassa Koskenkorva, Larsen, Renault, Blossa, Chill Out, Valhalla, Xanté ja O.P. Anderson. Altian päämiestuotteiden valikoimaan kuuluvat esimerkiksi Jack Daniel’s, Pasqua, Faustino, Fresita, Drostdy-Hof, Codorníu, Nederburg ja Tarapacá.

www.altiacorporation.fi

www.viinimaa.fi

Yhteyshenkilöt

Petra Gräsbeck

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358 40 767 0867

Niina Vieno

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 400 728 957