Tiedote -

Italialaisesta Pasqua-viinitalosta Altian uusi avainkumppani

Altia laajentaa yhteistyötään italialaisen Pasqua-viinitalon kanssa Ruotsin markkinoille, missä italialaiset viinit ovat kasvattaneet suosiotaan jo vuodesta 2010. Yhteistyösopimuksen myötä Pasqua-viinitalosta tulee yksi Altian suurimmista päämiestuotteista.

Altia on tehnyt merkittävän yhteistyösopimuksen Italian suurimman yksityisomisteisen viinitalon, Pasquan, kanssa. Aikaisemmin Altia on edustanut Pasquaa Suomessa, Norjassa ja matkustajamyyntimarkkinoilla. Nyt yhteistyö laajenee myös Ruotsiin ja Pasquasta tulee yksi Altian suurimmista päämiestuotteista koko alueella.

Pasqua on yksi tunnetuimmista italialaisista viinintuottajista Pohjoismaissa.

“Olemme todella innoissamme päästessämme työskentelemään Pasquan upeiden tuotteiden kanssa. Tavoitteenamme on kasvattaa Pasquan viinien kysyntää, vahvistaa niiden asemaa Pohjoismaissa ja laajentaa tuotevalikoimaa entisestään”, toteaa Søren Qvist, SVP, Partner & International Business at Altia .

Uusi sopimus tukee myös Altian strategista tavoitetta keskittyä kasvattamaan valittuja avainbrändejä koko toimialueellaan.

”Pohjoismaiden monopolimarkkinoilla toimiessa on erittäin tärkeää, että valikoimassamme on kunkin kategorian johtavia tuotteita. Uskomme, että meillä on mahdollista kasvattaa Pasquasta alueellinen markkinajohtaja”, sanoo Qvist.

Italialaisten punaviinien kysyntä lähes tuplaantunut Ruotsissa vuodesta 2010

Italialaisten viinien suosio on kasvanut Ruotsissa voimakkaasti viime vuosina. Erityisen suosittuja ovat kuohuva prosecco ja punaviinit. Italialaisten punaviinien kysyntä Ruotsissa on lähes tuplaantunut vuodesta 2010 ja niitä myydään nykyään jopa 41 miljoonaa litraa vuosittain. Viime vuonna italialaisten viinien markkinaosuus oli Ruotsissa jo 27 prosenttia ja punaviineissä peräti 39 prosenttia.

Suomessa Pasquan tunnetuimpia tuotteita ovat Cecilia Beretta Valpolicella Superiore Ripasso, Pasqua Sanzeno Cabernet Sauvignon & Merlot (hanapakkaus), Pasqua Villa Borghetti Bardolino Classico ja Pasqua Chardonnay.

Yhteistyösopimus astuu voimaan 1. helmikuuta. Pasquan lisäksi Altian suurimpia päämiestuotteita ovat Brown-Forman (USA), Constellation (USA), Distell (Etelä-Afrikka) sekä Grupo Codorníu (Espanja).

Lisätiedot:

Altia Media Desk, puh. +358 405909487

Linkit

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Kategoriat

  • altia
  • tuotteet

ALTIA

Altia on Pohjoismaiden ja Baltian johtava alkoholijuomayhtiö, jonka tuotevalikoima koostuu viineistä ja väkevistä. Altian omia brändejä ovat muun muassa Blossa, Chill Out, Explorer, Grönstedts, Jaloviina, Koskenkorva, Larsen, O.P. Anderson, Renault, Xanté ja Skåne Akvavit. Altian päämiestuotteiden valikoimaam kuuluvat esimerkiksi Codorniu, Drostdy-Hof, Jack Daniel’s, Bowmore, Nederburg, Ravenswood ja Robert Mondavi.

PASQUA

Pasqua on vuonna 1925 perustettu perheyritys ja Italian suurin yksityisomisteinen viinitalo. Yritystä johtavat veljekset Carlo, Giorgio ja Umberto. Yrityksellä on viinitarhoja muun muassa Venetossa, Apuliassa ja Sisiliassa. Tarhoilla tuotetaan muun muassa Chardonnay- ja Sangiovese-viinejä.

Yhteyshenkilöt

Niina Vieno

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö +358 400 728 957