Tiedote -

Break the Fight! Breikkaa koulukiusaamista vastaan YLE TV 1:en dokumentissa toukokuussa

Breikataan yhdessä koulukiusaamista vastaan!

Tiedote

Arja Tiili Dance Company

Julkaisuvapaa 5.5.2016

Break the Fight! Breikkaa koulukiusaamista vastaan –hanke vie väkivallattomuuden sanomaa kouluille. Tavoitteena on ehkäistä koulukiusaamista. Perus- ja ammattikoululaisille (7-12 v. ja 13–28 v.) suunnatut työpajat muodostuvat tanssiopetuksesta ja keskusteluosuudesta nuorten kanssa sekä breikkiohjaajan sooloesityksestä. Työpajassa nuoret oppivat ”breikkimuuveja” ja muodostavat oman koreografian, joiden kautta käsitellään myös väkivaltaa ja erilaisuuden hyväksymistä.

Oppilailta ja opettajilta saamamme palautteet ovat olleet rohkaisevia. Break the Fight! -työpajat ovat laajentuneet myös pidempiaikaiseksi työpajatoiminnaksi, jossa opetellaan katukulttuurista tuttuja elementtejä kuten beatboxausta, räppiä ja graffititaidetta alansa huippujen johdolla.

Break the Fight! -työpajoja vetää breakdancen Suomenmestari 2015 b-boy Heavy Haiku. Beatboxauksen saloihin vie beatboxaaja Iskulaatikko Winning Teamista ja räppilyriikkapajoja ohjaa räppäri Mercedes Bentso. Graffitiohjaajat ovat Hende Nieminen ja Juha Liede Zulu Nationista.

BTF-hankkeen kummit ovat lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ja B-boy Ätä aka Dennis Nylund.

YLE TV 1 esittää 24.5. dokumentin Kiusatut – Tarinoita selviytymisestä, jossa Break the Fight!:sta ovat mukana hankkeen alulle laittaja koreografi Arja Tiili ja b-boy Heavy Haiku aka Kimmo Korpela kertomassa hankkeesta ja omista kokemuksistaan koulukiusattuina.

Savoy teatterissa Helsingissä 11. marraskuuta juhlitaan koreografi tanssija Arja Tiilin 25-vuotisjuhlavuotta tanssitaiteilijana sekä järjestetään Break the Fight! Breikkaa koulukiusaamista vastaan- hankkeen juhlagaala. 

Breakdance oli vaihtoehto väkivallalle sen syntysijoilla New Yorkin Bronxissa - miksei se voisi olla sitä myös meillä Suomessa?

Lisätietoa hankkeesta:

www.breakthefight.com

Lisätietoja:

Arja Tiili

taiteellinen johtaja, Arja Tiili Dance Company

050-375 67 28

arja@arjatiili.fi

Aiheet

  • Tanssi

Kategoriat

  • breakthefight
  • breakdance
  • koulukiusaaminen
  • tanssi
  • työpajat
  • erilaisuus
  • dokumentti

Arja Tiili Dance Company on koreografi, tanssija Arja Tiilin johtama ryhmä, joka tuottaa laadukkaita, omalaatuisia, rohkeita sekä hauskoja teoksia ja työpajoja. 

Yhteyshenkilöt

Arja Tiili

Lehdistön yhteyshenkilö Toiminnajohtaja ja Toimitusjohtaja Arja Tiili Dance Company ja Break the Fight Oy 0503756728 Break the Fight Arja Tiili Dance Company

Liittyvä sisältö