Ohita

Tiedote -

Arla Ingmanin tulosta rasitti perusmaitojen epäterve hintakilpailu

Arla Ingman Oy Ab:n liikevaihto kasvoi 7,2 prosenttia 320 miljoonasta 343 miljoonaan euroon vuonna 2012. Tulos jäi kuitenkin tappion puolelle 15 miljoonaa euroa. Arla Ingman on edelleen vahva kakkonen maitomarkkinoilla.

Arla Ingmanin kannattavuus koheni vuonna 2012, mutta ei riittävästi, sillä tulos jäi edelleen tappion puolelle (25 miljoonaa v. 2011, ja 15 miljoonaa vuonna 2012). Perusmaitojen myynti oli edelleen raskaasti tappiollista. Onnistuneet kaupalliset toimenpiteet muissa tuoteryhmissä johtivat liikevaihdon kasvuun ja tappion määrä väheni merkittävästi. Myös säästötoimenpiteet tuotannossa, logistiikassa ja henkilöstörakenteessa ovat tulosparannuksen taustalla. 

”Olemme tyytyväisiä kannattavuuden paranemiseen, vaikkakin teimme edelleen tappiota. Olemme aikaisemmin vakavasti harkinneet perusmaitoliiketoiminnasta luopumista johtuen markkinoilla harjoitetusta epäterveestä ja lainvastaisesta hintakilpailusta. Hinnoittelun tarkoituksena on ollut ajaa muut toimijat markkinasta, luoda yhden yrityksen monopoli ja sitten hinnoitella maidot kuluttajan vahingoksi”, sanoo Arla Ingmanin toimitusjohtaja Reijo Kiskola. Emme luovu perusmaitoliiketoiminnasta emmekä sitä harkitse.

”Arla Ingman on toinen valtakunnallinen toimija maitovalmisteiden markkinoilla. Olemme voineet tarjota asiakkaille, kuluttajille ja tuottajille vaihtoehdon, jollainen terveesti toimivilla markkinoilla pitääkin olla”, Reijo Kiskola jatkaa. 

Arla Ingmanin asema Suomen toiseksi suurimpana meijeriyrityksenä pysyi maitojen hintatilanteesta huolimatta vahvana. Myyntiä vauhdittivat luomutuotteet, Arla Ingmariini –levitteet ja God Morgon –mehut. Myynti kasvoi 23 miljoonalla eurolla vuonna 2012. 

”Tavoitteemme on olla markkinoita piristävä haastaja ja vahva vaihtoehto asiakkaille, kuluttajille sekä maidontuottajille, joille tavoitteemme on maksaa mahdollisimman hyvää ja kilpailukykyistä tuottajahintaa”, painottaa Reijo Kiskola. 

Lisätietoja: Reijo Kiskola, toimitusjohtaja, Oy Arla Ingman Ab, puh. 040 559 7310, reijo.kiskola@arlafoods.com

Linkit

Aiheet

Kategoriat


Arla Ingman on Suomen toiseksi suurin meijerialan yritys, joka keskittyy maitopohjaisiin elintarvikkeisiin. Yrityksen päätoimipaikka on Sipoon Söderkullassa, jossa sijaitsee myös tuoretuotteiden valmistamiseen keskittynyt tuotantolaitos. Yhdessä tytäryhtiö- ja yhteistyömeijereiden kanssa yrityksellä on 800 maidontuottajaa ympäri Suomea. 


Yhteyshenkilöt

Sirpa Rinne

Sirpa Rinne

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäjohtaja +358 400 685 975

Arla on maitoalan suunnannäyttäjä

Arla Oy on maitoalan suunnannäyttäjä ja rehti kumppani niin maidontuottajille kuin asiakkaille. Tarjoamme makuja Suomesta ja maailmalta päivän jokaiseen hetkeen ja tuomme uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin edistämiseen ja kestävien valintojen tekemiseen. Yrityksessämme työskentelee 400 henkeä. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 345 miljoonaa euroa. Arla Suomi -yhteistyöryhmä kattaa yhdeksän meijeriä ja 380 suomalaista maitotilaa. Yrityksemme kuuluu pohjoiseurooppalaiseen Arla Foods -konserniin.