Uutinen -

​Asiakastiedolle ISO 9001 -laatusertifikaatti

Suomen Asiakastieto Oy:lle on myönnetty ISO 9001:2008 -laatusertifikaatti. Laatusertifikaatti on ulkopuolisen arvioijan luotettava todistus siitä, että yrityksen toiminta on asiakaslähtöistä, ja laatua kehitetään järjestelmällisesti ja tavoitteiden mukaisesti.

Asiakastiedon asiakkaille laatujärjestelmä näkyy palveluiden toimittamisessa sopimuksen mukaisesti, palautteiden ja kehitysehdotusten järjestelmällisenä käsittelynä, palveluiden tasalaatuisuutena sekä prosessien ja laadun jatkuvana kehittämisenä.

”Laatu ja luotettavuus ovat liiketoiminnassamme keskeisiä ja niihin on aina panostettu. Sertifioimalla laatujärjestelmämme haluamme kertoa asiakkaillemme, että myös ulkopuolinen, puolueeton taho on todentanut toimintamme laadun”, toimitusjohtaja Jukka Ruuska sanoo.

Sertifioinnin suoritti Bureau Veritas. Arviossaan Bureau Veritas piti tärkeänä sitä, että Asiakastiedon henkilöstö on läpi organisaation sitoutunut laatujärjestelmän mukaiseen toimintaan ja laatujärjestelmän kehittämiseen.

”Laatusertifikaatti on osoitus pitkäjänteisestä laadukkaasta työstä, jota Asiakastiedossa on tehty. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat jatkuvasti ja tähän meidän on kyettävä palveluillamme vastaamaan. Laatujärjestelmä tukee palvelukehitystä varmistaen asiakkaan vaatimusten täyttymisen palvelun suunnittelusta toimitukseen ja jatkuvaan palvelutukeen”, toteaa CIO, laatujohtaja Pertti Vahermaa.

Kuva (Studio Kari Likonen Oy): Myyntipäällikkö Marcus Ahlroth Bureau Veritasista (vas) luovutti laatusertifikaatin Asiakastiedon toimitusjohtajalle Jukka Ruuskalle.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • suomen asiakastieto oy
  • iso 9001
  • sertifikaatti
  • laatujärjestelmä
  • laatu
  • luotettava tieto

Yhteyshenkilöt

Jukka Ruuska

Toimitusjohtaja +358 10 270 7111