Uutinen -

​Tilaisuus tekee henkilötietovarkaan – väärillä tiedoilla varastettu jopa koeajoauto

Asiakastiedon Omatieto-palvelun käyttäjille tekemä kyselytutkimus paljastaa, että henkilötietoja käytetään väärin moniin eri tarkoituksiin. Toisen henkilön tiedoilla on jopa varastettu koeajoauto. Henkilötietovarkauden takana saattaa olla yhtä hyvin kasvoton verkko-ostosten tekijä, taskuvaras kuin uhrin lähiomainenkin.

Suomen Asiakastieto Oy:n kyselytutkimuksen* perusteella toisten henkilöiden tietoja hankitaan rikollisiin tarkoituksiin yhä perinteisin keinoin, mutta tietojen digitaalisuus mahdollistaa tietojen laajamittaisen ja nopean leviämisen. ”Julkisuuteen nousevat tietomurrot tuovat näkyvyyttä asialle, joka on kytenyt pinnan alla jo pitkään. Kansainvälisesti kyseessä on nopeimmin kasvava rikollisuuden muoto, johon Suomessa ollaan vasta heräämässä”, toteaa liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastiedosta.

Henkilötietovarkaudet ovat olleet jo pitkään kasvussa. Tyypillistä väärillä henkilötiedoilla tehdyissä rikoksissa on, että ne tehdään nopeasti ja tavoiteltu hyöty on suuri.
”Kyselytutkimuksesta kävi ilmi, että henkilöiden tiedoilla on hankittu usein arvokkaita tuotteita, joilla on selkeät jälleenmyyntimarkkinat, kuten iPhoneilla tai vastaavilla arvokkailla älypuhelimia”, Muhonen kertoo.

”Monella vastaajalla oli myös kokemuksia siitä, että omia tietoja oli käyttänyt perheenjäsen tai tuttu. Identiteettivaras ei siis aina ole kasvoton nettiostosten tekijä”, hän jatkaa.

Tietojen turvaaminen kannattaa, vaikka täydellistä suojaa on vaikea rakentaa

Täysin varmaa suojaa henkilötiedoilla on nykypäivänä lähes mahdotonta rakentaa. Kyselytutkimuksessa paljastui, että tietoja on päätynyt vääriin käsiin monin eri tavoin, kuten esimerkiksi varastetuista lompakoista tai yhdistysten jäsenrekistereistä. Tietojen digitalisoituminen tekee omien tietojen suojaamisen entistä hankalammaksi.

”Vaikka suojautuminen voi olla hankalaa, on muistettava, että Identiteettivaras ei poikkea juurikaan normaalista rikollisesta, joka valitsee aina helpoimman uhrin. Tämän takia omien tietojen huolellinen käsittely ja suojaaminen pienentävät uhriksi joutumisen riskiä merkittävästi”, Jouni Muhonen sanoo.

Omatieto-palvelu mahdollistaa omien tietojen käytön automaattisen seuraamisen

Suomen Asiakastieto on vuodesta 2008 lähtien tarjonnut Omatieto-palvelua, jolla kuluttaja saa välittömästi tietää, jos hänen tietojaan käytetään luotollisen sopimuksen tekemiseen. Nyt tehdyn käyttäjätutkimuksen mukaan palvelu on auttanut monia käyttäjiä pysäyttämään ja estämään henkilötietovarkauksia.

Henkilötietovarkaus aiheuttaa uhrille monesti jonkinlaisia taloudellisia tappioita, mutta useat vastaajista kokevat raskaimmaksi selvitystyön, jonka he ovat aikoinaan joutuneet tekemään. ”Identiteettivarkaus selviää usein pitkän ajan kuluttaja ja petoksia on voitu tehdä monessa eri paikassa. Mitä nopeammin petos saadaan pysäytettyä, sitä vähemmän jää selvitettävää. Jos uhriksi joutuu Omatieto-palvelun käyttäjä, saa hän todennäköisesti tiedon tekeillä olevasta petoksesta sähköpostiinsa ja pystyy reagoimaan siihen. Palvelu tarjoaa mielenrauhaa, joka on nykypäivänä monelle melko arvokasta”, Muhonen päättää.

Lisätietoa palvelusta saa osoitteesta www.omatieto.fi.

*Suomen Asiakastieto teki kyselytutkimuksen henkilötietovarkauksia vastaan tarkoitetun Omatieto-palvelun asiakkaille joulukuussa 2014. Kyselyyn vastasi lähes 800 palvelun käyttäjää.

Linkit

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • maksuhäiriöt
  • omatieto.fi
  • suomen asiakastieto oy
  • tietojen kalastelu
  • phishing
  • urkkiminen
  • tietomurto
  • suoja
  • turvapalvelut
  • luottotiedot
  • oma luottokielto -turvamerkintä
  • varkaus
  • omatieto-palvelu
  • henkilötiedot
  • petos
  • identiteettivarkaus

Yhteyshenkilöt

Jouni Muhonen

Liiketoimintajohtaja Henkilöasiakastieto +358 10 270 7408