Uutinen -

​Virossa konkurssin ennakointi vaatii entistä tarkemman analyysin

Virossa konkurssien määrä väheni viime vuonna ja yritysten keskimääräinen maksumoraali on korkealla. Toisaalta konkurssiin on ajautunut myös kohtalaisen hyväkuntoisilta ulospäin näyttäneitä yrityksiä.

Virossa konkurssiin meni vuonna 2014 yhteensä 428 yritystä eli hieman vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tammi-helmikuun luvut ennakoivat Asiakastiedon virolaisen kumppanin Krediidiinfon mukaan, ettei suuria muutoksia konkurssilukuihin ole tänä vuonna tulossa.

Tyyppitapauksessa konkurssiin menee pieni, korkeintaan viisi henkeä työllistävä ja alle 200 000 euron liikevaihtoa pyörittävä yritys, jonka omat pääomat ovat kutistuneet minimiin. Useimmiten niillä on runsaasti verovelkaa eikä konkurssipesästä pystytä jakamaan velkojille mitään. 85 prosentilla konkurssiin asetetuista virolaisyrityksistä Krediidiinfon antama luottoluokitus on ollut heikko viimeisen toimintavuoden aikana.

Vaikka pääosa konkursseista Virossa on ns. selviä tapauksia, kehottaa Krediidiinfo luotonmyöntäjiä kuitenkin tarkkaavaisuuteen. Viimeksi kuluneen vuoden aikana Virossa on mennyt konkurssiin sellaisiakin yrityksiä, joiden ongelmat eivät ulospäin juuri ole näkyneet. Muutokset taloudessa ovat nopeita ja nurin on mennyt sellaisiakin yrityksiä, jotka ovat numeroiden valossa vakavaraisia ja jotka ovat loppuun saakka tehneet investointeja. Virossa korkein konkurssiriski on Krediidiinfon vertailun mukaan jo vuosien ajan ollut majoitus- ja ravitsemusalalla sekä prosessiteollisuudessa.

Maksut miltei ajallaan

Kunnossa olevat yritykset maksavat Virossa laskunsa ennätyksellisen hyvin ajallaan. Krediidiinfon selvityksen mukaan eräpäivään mennessä maksetaan 72 prosenttia yritysten välisistä laskuista. Viikon kuluessa eräpäivästä maksetaan vielä 13 prosenttia laskuista. Noin joka yhdeksäs lasku myöhästyy yli kahdeksan päivää ja viisi prosenttia yli kuukaudella.

Pääosa yrityksistä siis maksaa laskunsa ajallaan, mutta taustoja ei Krediidiinfon mukaan silti kannata jättää tutkimatta. Muuten voi Virossa helposti tulla huijatuksi.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Kategoriat

  • maksuhäiriöt
  • suomen asiakastieto oy
  • krediidiinfo
  • yritykset
  • viro

Yhteyshenkilöt

Ville Kauppi

Lehdistön yhteyshenkilö Päätoimittaja +358 10 270 7504

Pia Katila

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö +358 10 270 7506